Si­sa­ruk­set puun ja kuoren välissä – dek­ka­ri­mes­ta­ri Max Seeckin lu­paa­vas­ti alkava kau­hu­de­byyt­ti menee metsään

Mitä tehdä vanhalle kodille – ja metsälle? Sisarukset (Pekka Strang, Saana Koivisto, Inka Kallén) palaavat lapsuusmaisemiinsa Joonas Pajusen ja Max Seeckin epätasaisessa Koputus-elokuvassa.

Kuva: Solar Films

Suomalainen kauhuelokuva on nosteessa. Viime vuonna ensi-iltaan tulivat sekä Hanna Bergholmin ohjaama Pahanhautoja että Taneli Mustosen The Twin. Kummatkin saivat kiittävää palautetta ja laajan kansainvälisen levityksen.

Nyt on vuorossa menestysdekkareistaan tunnettu Max Seeck, joka debytoi sekä käsikirjoittajana että ohjaajana yhdessä Joonas Pajusen kanssa.

Saapuminen synkkään perintötaloon on kovin tuttu lähtölaukaus, mutta Koputus-elokuvan asetelmassa on tuoreuttakin.

Ydinperheen sijasta menneisyyden joutuu kohtaamaan kolme sisarusta: keski-ikäiset Maria ja Mikko (Inka Kallén, Pekka Strang) sekä vasta-aikuistunut Matilda (Saana Koivisto).

Oman leimansa antaa myös saaristomiljöö, vaikka sen mahdollisuuksille ei oikein keksitäkään käyttöä.

Tunnelma on joka tapauksessa lupaava ja aidon arvoituksellinen. Matti Eerikäisen kuvaus liikkuu sinisen ja ruskean sävyissä niin tyylikkäästi, että katsoja on valmis seuraamaan hullumpaakin tarinaa.

Kronologian rikkominen elävöittää kerrontaa, ja roolityö luonnistuu yllätyksettä mutta varmasti niin pääkolmikolta kuin takaumienkin näyttelijöiltä.

Lapsuuskodin myrkyllinen ilmapiiri sekä sisarusten myöhemmät elämänvaiheet syventävät hahmoja ja kiristävät jännitteitä.

Mikä oli kuopuksen osuus perheen tragediassa? Vastaus tuntuu liittyvän taloa ympäröivään metsään.

Valitettavasti tarinan taso suorastaan romahtaa. Ongelma on tyypillinen: mitä enemmän paljastuu, sitä kuluneemmalta kaikki alkaa vaikuttaa.

Sinänsä pahan perimmäinen luonne pidetään riittävän pimennossa, salaisiin perinteisiin ja puiden pahansisuisuuteen viittaillen.

Mutta mitä enemmän kauhu valtaa sisarusten mieliä, sitä vähemmän katsoja on siihen halukas samastumaan.

Metsä räikeine valoineen alkaa näyttää hassulta lavasteelta. Dramaattisten ääniefektien säestyksellä vilahtelevat hahmot ja muut kerronnan kliseet häiritsevät yhä enemmän.

Ennen kaikkea tuomion toimeenpanijasta näytetään aivan liikaa. Johan on todettu, että hirviö, joka toimisi Lordi-yhtyeen jäsenenä, onkin kauhuelokuvan pahiksena tahattoman koominen.

Viime metreille on mahdutettu vielä pari tvistiä, jotka eivät tuo tarinaan mitään lisää – paitsi noloutta.

Kauhuromaanina Koputus voisi olla aivan mukiinmenevä. Nyt se läväyttää valkokankaalle kaiken sen, mikä olisi ollut parempi jättää mielikuvituksen varaan.