Olen ollut huomaavinani, että keskustelu rasismista on politisoitunut. Koko kesän keskustelu on suuntautunut perussuomalaisiin kuin rasismi olisi uusi ilmiö.
Näin sillä tehdään politiikkaa. Antti Lindtman linjapuheessaan: ”Rasismi on repinyt avohaavaa Suomen sieluun”. Ei voi välttyä ajatukselta, etteikö puhuja julki toisi rivien välistä sdp:n kannattajien olevan ulkopuolella rasismista. Kannattaisikohan keskittyä oman pesän tekemisiin, vaikka perussuomailaisia sillä onkin hyvä kampittaa?
"Ei kai Mikkel ole syyllistynyt missään vaiheessa rasismiin. Kyse on nuoruudessa tehdyistä teoista, jotka hän on sovittanut ja katunut ja pyytänyt niitä anteeksi", Lindtman totesi.
En ymmärrä sitä, miten 15 vuotta sitten kirjoitettu tai sanottu voi olla pahempi kuin 15 vuotta sitten tehty teko. Teot ovat paljon vakavampi asia kuin puheet. Katumus ja anteeksi pyytäminen tässä tapauksessa riittävät, sillä kyseessä oli vain kissan tappaminen hakkaamalla, polttaminen ja törkeä rattijuopumus, jossa myös ulkopuoliset olivat vaarassa.
Tulehtuneessa poliittisessa keskusteluilmapiirissä anteeksi antaminen tai sen kieltäminen tuntuvat kulkevan kohteen puoluetaustan mukaan. Ehkäpä jokainen keskusteluun osallistuva voisi miettiä sitä, kuuluuko anteeksianto yhtä lailla demarille kuin vaikkapa perussuomalaiselle edellyttäen, että menneisyyden tekoja on pyydetty vilpittömästi anteeksi ja ihminen haluaa kasvaa niistä irti.
Viime sunnuntaina nähtiin mielenosoitus – kerrankin oikeasta asiasta – rasismia vastaan. Valitettavasi osallistujat antoivat ymmärtää sen olevan hallitusta vastaan aivan kuin rasismi olisi syntynyt tänä kesänä. Saman käsityksen sain myös Lindtmanin puheesta.
Vakavalla asialla ei tulisi tehdä politiikkaa, ei se sillä korjaannu. Aloitetaan asian korjaaminen vaikka koulukiusaamisen poistamisella. Sitä näyttävät harjoittavan monet ihon väristä tai syntyperästä riippumatta.