Kiutavaaran juurella, Oulankajoen varressa mustaan sadeasuun pukeutunut mies kyykistyy katsomaan puisin kepein merkittyä heinikkoa. Käsi haraisee kerran, kaksi läpi heinän. Jotain pitäisi löytyä, kun kerran heinät on merkitty.

Sitten kuuluu ilahtunut huudahdus.

– Täällä on ketonoidanlukko! Ja ahonoidanlukko! Tämä on minulle uusi tieto, sillä olen pitänyt ketonoidanlukkoa aina alkukesän kasvina, Stephen Venn sanoo ja osoittaa sinapinkeltaista itiöpesäkettä.

Noidanlukot ovat pieniä ja huomaamattomia kasveja. Suurin osa ihmisistä kävelee ohi huomaamatta niitä lainkaan, Venn sanoo.

– Mutta ne ovat hienoja, vähän kuin sammal.