"Mitään ei saa enää sanoa", kuulee usein sanottavan ikään kuin Suomessa olisi otettu käyttöön laki, joka estää tai vähintäänkin rajoittaa perustuslakiin kirjattua sananvapauttamme. Näinhän asia ei ole, vaan kyse on some-ajalle tyypillisestä, tahallisesta väärinymmärtämisestä, jota osa poliitikoista pyrkii hyödyntämään sumeilematta ääntenkalastelussaan.
Somen myötä sana on vapaampi kuin koskaan. Tämä näkyy puheissamme, eikä aina myönteisesti.
Keskustataustaisen Ajatuspaja Alkion kansalaiskyselyssä 70 prosenttia suomalaisista katsoo, että puhekulttuurimme on kärjistynyt viiden viime vuoden aikana. Kaksi kolmesta osoittaa sormellaan perussuomalaisia, joiden toiminta on heidän mielestään lisännyt poliittista vastakkainasettelua.
Kyselyssä selvitettiin myös sitä, millaista puhetta ja toimintaa kansalaiset odottavat ja arvostavat politiikoilta ja puolueilta. Tulos ei yllätä – eniten arvostetaan sillanrakentajuutta ja yhteistyötä eli vanhaa, kunnon konsensusta. Poliitikkojen toivotaan puhuvan suoraan ja kansantajuisesti, mutta heiltä odotetaan silti käytöstapoja.
Vaikka "suoralle ja kaunistelemattomalle" puheelle löytyy kannatusta lähes jokaisesta puolueesta, puhetyylin suosio on suurin perussuomalaisten kannattajien joukossa. Tässä tyylissä ei ole sijaa toisten kunnioittamiselle, saati rakentavalle ymmärtämiselle.
Lopputuloksena ei olekaan keskustelua sen perinteisessä mielessä, vaan kuplaantunutta "huutamista" vastapuolen ohi.
Politiikan kärjistynyt puhekulttuuri, joka sisältää myös vihapuhetta, on vähentänyt kansalaisten, erityisesti nuorten ja naisten kiinnostusta osallistua politiikan tekemiseen. Tämä ei tee hyvää demokratialle.
Osa poliitikoista on flirttaillut erilaisten vihapuhujien kanssa jo pitkään. He ovat vahvistaneet osaltaan pelon, vihan ja epäluulon ilmapiiriä ja edistäneet jyrkän vastakkainasettelupuheen arkipäiväistymistä.
Poliitikoilla on iso vastuu siitä, miten kansa suhtautuu politiikkaan ja poliitikkoihin. Politiikassa saa ja pitää olla erilaisia mielipiteitä, mutta ratkaisevaa on tyyli, jolla niitä tuodaan esille. Parhaassa tapauksessa poliittiset erimielisyydet ratkotaan sivistyneesti keskustellen – asiat voivat riidellä kärjekkäästikin, kunhan ihmiset eivät tee sitä.
Huolestuttavinta puhekulttuurissamme on kasvava välinpitämättömyys. Ruma, vastapuolta halventava ja vähättelevä puhetyyli hetkauttaa yhä harvempia ja sitä jopa odotetaan tietyn puolueen edustajilta.
Vaikuttaa jopa siltä, että osa heistä kokee saaneensa kansalta valtakirjan rasistisen vihapuheen levittämiseen.
Toivoa paremmasta on silti yhä olemassa. Tästä kertoo se, että selvä enemmistö suomalaisista tunnistaa edelleen huonon käytöksen huonoksi käytökseksi, eikä hyväksy sitä edes poliitikoilta.
P.S.
Eduskunnan syysistuntokausi käynnistyi puhemies Jussi Halla-ahon (ps.) tiedotustilaisuudella, missä hän kertoi toivovansa, ettei "eri mieltä olevien ihmisten näkemysten legitimiteettiä kyseenalaistettaisi eikä puheoikeutta vastaan hyökättäisi". Kansanedustajakollegoiden mahdollisten rasististen näkemysten osalta hän totesi, että "jokaiselta odotetaan (eduskunnassa) arvokasta ja vakaata käytöstä". Tosin kukaan ei tunnu tietävän vieläkään sitä, missä menee raja, jonka jälkeen arvokas ja vakaa käytös muuttuu arvottomaksi ja epävakaaksi käytökseksi.