Mainos

Pe­reh­ty­mäl­lä paras – Miten ys­tä­väl­li­syys ja yh­teis­työ tukevat uuden ää­rel­lä?

Keminmaan kunta tarjoaa ihmisläheisiä kohtaamisia ja kylämaista yhteisöllistä kulttuuria, minkä voi kokea työpaikoilla asti. Työhyvinvointia on kehitetty kunnassa muun muassa lisäämällä resursseja ja jakamalla työtaakkaa sekä tukemalla yhteistyön ja ystävällisyyden kautta uusia työntekijöitä. Mitä onnistuneeseen perehtymiseen kuuluu?

-

Kuuntele Itkua vai iloa – työskentely tulevaisuuden kunta-alalla -podcastin kahdestoista jakso alta:

Kevan ennusteen mukaan kunta-ala tulee kohtaamaan haasteita eläköitymisten määrän kasvaessa seuraavan kymmenen vuoden aikana – mistä löydämme kuntiin osaajia? Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet jo maalaismaisessa Keminmaan kunnassa, sillä kaikissa kouluissa on vaihtunut rehtori viimeisen vuoden sisällä. Miten yhteistyötä ja uutta toimintakulttuuria on lähdetty rakentamaan uuden edessä? Mitä voimme oppia kunnan työkulttuurin ja -hyvinvoinnin kehittämisestä? Miten koulujen johtamiseen on saatu luotua hyvä yhteishenki?

Perehtymisestä työhyvinvoinnin pohjana keskustelemassa Keminmaasta ovat Minna Antinoja ja Tuija Päätalo, jotka molemmat toimivat kunnassa rehtoreina sekä Tekijöiden Lappi -hankkeen Marianne Kuisma.

Keminmaa