Myönnän, että aluksi ärsyynnyin.
Törmäsin maanantaina Facebookissa 15-vuotiaan rovaniemeläisen Jere Ollosen päivitykseen, johon hän oli liittänyt kuvan päivän kouluruoasta. Ollonen kertoi kampanjoivansa paremman kouluruoan puolesta, mutta päivityksestä ei oikein käynyt ilmi, mikä ruoassa on vikana.
Ajattelin, että siinä on taas yksi nuori, joka on oppinut liian hyvälle eikä osaa arvostaa suomalaisen yhteiskunnan tarjoamaa ainutlaatuista palvelua, maksutonta kouluruokaa. Jotkut ilmaisivat saman asian suoremmin: kouluruoasta valittaminen on hemmoteltujen teinien nirsoilua.
Ollosen myöhemmistä kommenteista ja Lapin Kansan haastattelusta kävi sitten ilmi, että hän haluaa parantaa kouluruoan laatua muun muassa niin, että se sisältäisi enemmän proteiinia ja pitäisi pitempään kylläisenä. Esimerkiksi puuron voimalla ei kuulemma jaksa koko päivää.
Aivan asiallisia tavoitteita siis.
Ollosen päivitys nosti some-myrskyn. Siinä yhdeksi kärjeksi nousi kasvisruoka, sillä kasvisruokapäivien poistaminen koulujen ruokalistalta on osa Ollosen agendaa.
Hänen mielestään nuorten tulisi saada itse päättää, syövätkö he kasvisruokaa vai eivät. Siksi tarjolla pitäisi olla aina muutakin.
Ollonen ei vastusta kasvisruokia sinänsä, vaan sanoo, että "niistäkin saisi varmasti tosi hyviä, jos panostaisi".
Monen aikuisen kommentti sen sijaan kertoo, ettei kasvisruokaan suhtauduta tavallisena ruokana vaan vihervassareiden ideologiana. Kasvisruokaa pitää vastustaa jo periaatteen vuoksi, ettei vahingossa muutu ituhipiksi. Tosi fiksua.
Kouluruokailu on myös ruokakasvatusta, ja valtakunnalliset kouluruokailusuositukset kannustavat monipuoliseen tarjontaan.
Lisäksi kouluruokailun pitäisi ohjata terveellisiin valintoihin, ja siksi kasvisruokaa suositellaan tarjottavaksi päivittäin toisena pääruokavaihtoehtona. Rovaniemellä niin tehdäänkin paitsi yhtenä päivänä viikossa, jolloin tarjolla on kaksi kasvisruokaa.
Samaisissa suosituksissa puhutaan myös kouluruokailun vaikuttavuudesta. Se tarkoittaa, että mahdollisimman monen oppilaan tulisi syödä kouluateria siihen kuuluvine osineen.
Ongelma on, jos nuoret vieroksuvat joitakin ruokalajeja ja kouluruoka jää kokonaan syömättä. Siksi Jere Ollonen on oikealla asialla, kun hän kiinnittää huomiota kouluruoan kehittämiseen niin, että se maistuisi entistä useammalle. Ehkä samalla pitäisi kääntää katse myös siihen, miten nuoret saataisiin syömään entistä monipuolisemmin.
Ollosen kampanjan pohjavireenä on, että hän arvostaa kouluruokaa ja sen tekijöitä. Samaa ei voi sanoa niistä aikuisista, jotka kehtaavat väittää, että kouluruoka on täyttä kuraa. He joutaisivat nurkkaan häpeämään.