Kolumni

Muu­tet­tua­ni Ro­va­nie­mel­tä Hel­sin­kiin ym­mär­sin, kuinka eri­koi­si­na mur­teen­pu­hu­jia pi­de­tään

Inga Grönroos

“Sanoiks sä mie? Ihana!”

Häkellyn helsinkiläisen työpaikkani kassalla ja hymyilen kuten asiakaspalvelijan kuuluu. Positiiviseksi tarkoitettu huomautus jää kuitenkin vaivaamaan minua, sillä murteeni on noteerattu useasti saman päivän aikana. Aiemmin eräs asiakas päätyi kutsumaan pohjoissuomalaisia vanhalla saamelaisia halventavalla termillä, jonka jälkeen en kuitenkaan enää hymyillyt.

Kotipaikkakunnallani Rovaniemellä tavanomaiset mie ja sie särähtävät epäilemättä helsinkiläisten korvaan, sillä valtavirrasta poikkeavalla murteella puhuminen rikkoo sosiaalisia normeja. Samalla huomio siirtyy olennaisesta murteenpuhujaan, halusi hän sitä itse tai ei. Kielitieteilijä Harri Manttilan mukaan puhuttu ja kirjoitettu kieli on tärkeä osa identiteettiä. Ihmiset siis määrittelevät kuulumistaan johonkin ryhmään murteen avulla. Toisaalta murteisiin liittyy myös niiden leimaaminen, eli niitä käyttävien ihmisten kategorisoiminen tietynlaisiksi.

Saamani kommentit ovat lähes aina tarkoitettu harmittomiksi. Usein ne vahvistavatkin pohjoissuomalaista identiteettiäni. Leimaantuminen on kuitenkin oiva sana kuvaamaan olotilaa, jonka toistuva puheenparren erikoisuuksien huomioiminen saa aikaan. Murteen kehuminen osoittaa arvostusta ihmisten erilaisuutta kohtaan, mutta tapahtuu usein kommentoijan omilla ehdoilla. Välillä en jaksa olla erityinen, vaan sulautua massaan. Toisessa ääripäässä ovat aidosti loukkaavat, mutta onnekseni harvaan jääneet imitaatioyritykset. H-kirjaimen lisääminen joka sanaan voi vaikuttaa harmittomalta huvilta, vaikka todellisuudessa se rinnastaa murteenpuhujan hölmöön maalaiseen.

Murteen kehuminen osoittaa arvostusta ihmisten erilaisuutta kohtaan, mutta tapahtuu usein kommentoijan omilla ehdoilla.

Murteiden käyttöä leimasi kaupungistuvassa 1960–1970-luvun Suomessa maalaisuuteen yhdistettyä häpeää. Nykyään murteet ovat kuitenkin elinvoimaisia ja niiden arvostus on lisääntynyt, Ylen artikkelissa kerrotaan. Suurin osa tapaamistani helsinkiläisistä arvostaakin aitouden tunnetta, jota peräpohjalainen murre kuulemma tuo keskusteluun. Saamani kortit ovat Manttilan mukaan hyvät, sillä mie ja sie pronomineihin liitetään usein puhujan myönteisyyteen, mutkattomuuteen ja reippauteen. Liian monet murrettani ihmettelevät kommentit toisintavat kuitenkin vanhanaikaisia ja pahimmassa halventavia diskursseja.

Kirjoittaja aikoo puhua murteella myös jatkossa.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.