Lapin metsissä käyttömuotojen yhteensovittaminen on erityisen tärkeää, sillä maakunta elää yhä metsätaloudesta luontomatkailun ja poronhoidon lisäksi. Metsien käytön ja hoidon on ylläpidettävä myös riittävän suurta hiilivarastoa ja varaston muutosta eli hiilinielua. Lisäksi metsäluonnon monimuotoisuutta on lisättävä ja lajikatoa ehkäistävä.
Moninaisten tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan metsien suojelun lisäksi monipuolisia metsänhoitomenetelmiä ja niiden muodostamaa metsämosaiikkia. Näin siksi, että tavoitteet ovat osin ristiriitaisia keskenään, kuten esimerkiksi hyvä hiilitalous ja monimuotoisuus, joita ei aina voi edistää samoin keinoin. Eri metsänhoitomenetelmistä Metsähallitus käyttää noin kahtakymmentä.
Lapin metsien kasvu on hieman yli 13 miljoonaa kuutiota vuodessa, hakkuu- ja luonnonpoistuma yhteensä on noin 8 miljoonaa. Kasvu on noin kaksin- ja puuston määrä puolitoistakertaistunut sotien jälkeen.
Teollisuuden raakapuun käyttö Lapissa on vajaat 4 miljoonaa kuutiota. Täällä on maan suurimmat hiilinielut hehtaaria kohti, nielusta kaksi kolmasosaa syntyy puusto- ja yksi kolmasosa maanieluna. Nuorehkoihin, hyvin kasvaviin metsiin painottuva metsien ikäluokkarakenne tukee osaltaan hiilinieluja.
Lapin kasvullisesta metsämaasta on suojeltu lailla tai vastaavilla päätöksillä 17 prosenttia, metsä- ja kitumaasta on taloustoiminnan ulkopuolella lähes kolmannes. Suojelu on painottunut Keski- ja Pohjois-Lappiin – se on pienialaista esimerkiksi lajistorikkaan Lapin kolmion alueella. Edellytykset monitavoitteiselle metsänhoidolle ovat kohtalaisen hyvät.
Metsänhoito on monitavoitteista, mutta muutoksia tarvitaan yhä. Jäljellä olevat vanhat metsät tulee suojella. Jatkuvapeitteisen metsänhoidon (poiminta-, pienaukko- ja suojuspuuhakkuu) osuutta tulee lisätä. Metsähallituksella osuus on jo lähes puolet uudistumiseen tähtäävien hakkuiden pinta-alasta. Erityisesti poronhoidon, matkailun tai virkistyskäytön kannalta tärkeillä alueilla näin tulisi tehdä.
Jatkuvapeitteisillä menetelmillä on heikkoutensa, eikä niillä saavuteta kaikkia tavoitteita tehokkaasti kaikissa kohteissa. Puuntuotannossa säilytettävät suometsät tulisi uudistaa peitteellisesti pohjavesipinnan optimaalisen korkeuden vuoksi.
Humuksen ja ravinteiden valuminen vesistöihin on minimoitava. Tuhkalannoituksella voidaan metsänkasvu soilla jopa kaksinkertaistaa. Epäonnistuneet vanhat ojituskohteet on ennallistettava.
Päätehakkuussa tulee suosia luontaista uudistamista, mutta jalostushyödyn takia myös metsänviljely on suositeltavaa varsinkin metsäalueilla, joilla luontaisessa uudistamisessa on vaikeuksia. Maanmuokkaukset tulee minimoida tasolle, joka turvaa metsän uudistumisen.
Päätehakkuussa tulee monimuotoisuudelle välttämättömän lahopuujatkumon turvaamiseksi jättää säästöpuita ja -puuryhmiä 20–30 kuutiota hehtaarille. Näin turvataan esimerkiksi kääväkkäiden monimuotoisuus. Lahopuuta on Lapissa nyt alle 10 kuutiota hehtaarilla.
Runsassäästöpuisten päätehakkuualojen kulotus lisää palopuuta tarvitsevan lajiston monimuotoisuutta. Jatkuvapeitteisten metsien kulotus ei onnistu. Päätehakkuiden alaikärajat tulisi ottaa käyttöön uudelleen.
Monipuolista korjuu- ja maankäsittelykoneiden teknologiaa tulee kehittää ja erityiskohteissa metsureillekin voi olla tarvetta nykyistä enemmän. Väittely jonkin metsänhoitomenetelmän ylivertaisuudesta ja joidenkin kieltämisestä ei johda toteutuessaan parhaaseen kokonaistulokseen. Kyseessä ei ole joko-tai vaan sekä-että-valinta.
Lisäksi tarvitaan Euroopan biodiversiteettistrategian mukainen suojelun taso ja lisäsuojelun tehokas kohdentaminen.