Kun Kemistä löytyi kesän alussa kullattu reliefisolki, se pysäytti miettimään: mitä kaikkea historiaa pohjoisen maaperä vielä kätkee? Tämä noin 1 500 vuotta vanha eläinornamentein koristeltu esine ajoittuu kansainvaellusajalle ja on ainutlaatuinen koko Suomessa.
Aiemmin vastaavan tapainen solki on löytynyt vain Rovaniemeltä, mikä tekee uudesta löydöstä hyvin merkityksellisen – ja erityisesti meillä Lapin maakuntamuseossa kiinnostavan myös siksi, että juuri tuo solki oli aikoinaan museon perustamisvuonna keskellä mediamylläkkää. Rovaniemi-soljesta kaavailtiin alkavan museotoiminnan helmeä. Ja sellainen siitä sitten tulikin, sillä solki on edelleen yksi oleellinen osa museon perusnäyttelyä Arktikumissa.
Tällaiset solkienkaltaiset löydöt eivät siis ole vain arkeologisia sensaatioita. Ne muistuttavat siitä, kuinka paljon pohjoisesta on vielä tutkimatta. Ne vaativat meitä pohtimaan, mitä oikeastaan tiedämme – ja ennen kaikkea, mitä emme vielä tiedä. Ne haastavat tutkimaan, oppimaan ja katsomaan pohjoista uusin silmin.
Olen toiminut Lapin maakuntamuseon johtajana nyt kuutisen vuotta. Näiden vuosien aikana olen usein pysähtynyt miettimään: mitä pohjoisen historiasta on vielä hämärän peitossa? Ymmärrämmekö pohjoisen oikein? Ja mikä on museon rooli tässä tiedon etsimisessä, tallentamisessa ja jakamisessa?
On tärkeää myös kysyä, mitä yleisö museolta kaipaa. Onko se hetki vitriinin äärellä, tunne siitä, että joku on säilyttänyt tämänkin esineen, tämänkin muiston? Vai onko se oivallus menneestä, uuden tiedon löytämisen ilo? Ehkä se on yhteys omaan elämäntarinaan – ja samalla mahdollisuus nähdä itsensä osana suurempaa pohjoista kertomusta.
Lapin maakuntamuseo täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Se on sekä pitkä että lyhyt aika.
Puolen vuosisadan aikana museon henkilöstö ja toimintaympäristö ovat muuttuneet. Toiminta alkoi Lappia-talossa, jossa museo sai ensimmäiset pysyvät puitteensa. Vuonna 1992 avattu Arktikum merkitsi uutta aikakautta: kansainvälistä näkyvyyttä, moderneja näyttelytiloja, laajaa yleisötyötä ja yhteistyötä Lapin yliopiston kanssa. Arktikum ei ole vain museon koti – se on yhteinen portti pohjoiseen maailmaan.
Silti 50 vuotta on lyhyt aika museotyön ytimessä olevien kokoelmien ja tutkimuksen näkökulmasta. Museo on onnistunut tallentamaan monipuolisesti aineistoja ja tuottamaan monenlaisia näyttelyitä. Tutkimustakin on tehty, mutta tulevaisuudessa siihen panostetaan entistä enemmän.
Alusta saakka museossa on tehty alueellista työtä ja uskottu rohkeuteen sekä visionäärisyyteen, mikä on houkutellut museon riveihin useita rautaisia asiantuntijoita ja huippuosaajia.
Museon perustehtävä on pysyä valppaana ja kysyä: miten voimme olla merkityksellisiä juuri nyt? Miten yhdistää kokoelmat, tutkimus ja yleisötyö niin, että niistä syntyy enemmän kuin osiensa summa?
Parhaimmillaan museo nimittäin on myös henkinen tila, jossa rakennetaan uutta ymmärrystä pohjoisesta ja uutta pohjoista tulevaisuutta. Yhdessä.