Karjalan kieli on suomen lähin sukukieli. Se on kotoperäinen vähemmistökieli eli sitä on puhuttu Suomessa yhtä kauan kuin suomea. Rovaniemeläinen Olga Koivukangas, 17, kiinnostui karjalan kielestä jo 7-vuotiaana. Hän päätti alkaa opiskelemaan sitä tullessaan tietoisemmaksi karjalaisten asemasta. Koivukangas on opiskellut karjalaa itsenäisesti, sillä hänen kotikaupungissa ei ole mahdollisuutta kielen lähiopetukseen. Etäopetus on mennyt hänen oman koulunkäynnin kanssa päällekkäin.
– Opiskeleminen alkoi opiskelumateriaalien ja karjalankielisten somealustojen etsimisellä. Olen lähinnä hyödyntänyt löytämiäni ilmaismateriaaleja ja harjoitellut videoiden ja sanakirjojen avulla.
Kiinnostukseen kieltä kohtaan vaikuttaa karjalainen kulttuuri, joka on osa Koivukankaan perhettä.
– Meidän suvussa ei enää kukaan puhu karjalaa äidinkielenä, mutta sitä on sulautunut käyttämäämme murteeseen. Kuitenkin vielä 1900-luvulla syntyneillä on ollut erikseen karjalankieliset nimet ortodoksinimien rinnalla.
Karjalainen kulttuuri on tullut suvun kautta tutuksi myös Iitistä kotoisin olevalle Miili-Reetta Korhoselle, 24. Hän on opiskellut karjalan kieltä ja kulttuuria sivuaineena Itä-Suomen yliopistossa. Korhonen kiinnostui kielestä ja omasta karjalaisuudesta samoihin aikoihin.
– Tuntuu, että karjalaisesta kulttuurista tulee koko ajan tärkeämpi osa omaa identiteettiä.
Karjalan murteita
Kuten myös suomen kieli, karjala jakautuu eri murteisiin. Murteet jaetaan kahteen pääryhmään: varsinaiskarjalaan ja livviin eli aunuksenkarjalaan. Varsinaiskarjalaan kuuluvat eteläkarjala eli suvikarjala sekä vienankarjala, joka on suomen lähin sukukieli. Jokaisella murteella on omat alueet, joissa niitä puhutaan, mutta tarkkoja maantieteellisiä rajoja ei ole. Monet käyttävät useaa murretta sekaisin, mikä näkyy myös kielen opiskelussa.
– Opiskelin yliopiston kursseilla suvikarjalaa. Itsenäisen opiskelun aloitettua olen tutustunut eri murteisiin sitä mukaan, mitä materiaaleja on ollut saatavilla, Korhonen kertoo.
Murteilla on kieliopillisia eroavaisuuksia, mutta valtavaa poikkeusta niissä ei ole. Koivukankaan mukaan livvinkarjala erottuu eniten muista.
– Livvinkarjalassa pronominit ovat aika erilaisia verrattuna varsinaiskarjalaan. Jotkin sanat jotka loppuvat suvikarjalassa kirjaimiin a tai ä, saattavat loppua livvissä kirjaimiin u tai y.
Uhanalaisuus huolestuttaa
Karjala on erittäin uhanalainen kieli. Suomessa sitä puhuu hyvin arviolta 11 000 henkilöä. Lisäksi noin 20 000 henkilöä ymmärtää kieltä tai puhuu sitä vähän. Vuonna 2009 karjala sai Suomessa virallisen vähemmistökielen aseman. Nuoria tilanne huolestuttaa, mutta samalla se antaa motivaatiota opiskeluun.
– On ikään kuin pakko oppia tai muuten kieltä ei tulevaisuudessa ole. Sukuni seudun murre on jo tavallaan kadonnut, Koivukangas pohtii.
– Olisi tärkeää, että kieltä elvytetään ja että siihen olisi resursseja. Tällä hetkellä kenelläkään ei ole laillista velvollisuutta tehdä sitä, Korhonen toteaa.
Myös Koivukangas toivoo karjalalle kielilakia, sillä kielellä ei ole laissa kotoperäisen vähemmistökielen asemaa. Sen sijaan Suomen vähemmistökielistä esimerkiksi saamen kielet ja romanikielet on kirjattu perustuslakiin.
– Jos ja toivottavasti kun karjalan laillista asemaa parannetaan, se varmistaisi myös kulttuurin säilymisen, Korhonen sanoo.
Karjalan kieli Suomessa
Kotoperäinen eli autoktoninen vähemmistökieli, jota on puhuttu yhtä kauan kuin suomea.
Kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin, itämerensuomalaiseen kieliperheeseen. Läheisiä sukukieliä ovat muun muassa viro, vepsä ja lyydi.
Pieni ja uhanalainen kieli, jota koetetaan elvyttää. Arviolta 11 000 henkilöä puhuu karjalaa hyvin. Noin 20 000 henkilöä ymmärtää kieltä tai puhuu sitä vähän.
Puhutaan tai on puhuttu muun muassa Raja-Karjalassa sekä Hietajärven, Kuivajärven ja Kuhmon Rimmin vienalaiskylissä.
Määritetty ei-alueelliseksi vähemmistökieleksi tasavallan presidentin antaman asetusmuutoksen mukaan vuonna 2009.
Asema on vahvistunut karjalankielisten aktiivisuuden ansiosta: on julkaistu karjalankielistä kirjallisuutta ja opetettu kieltä pienille lapsille.
Olga Koivukangas ja Miili-Reetta Korhonen pitävät vieraiden kielten osaamista tärkeänä taitona. Suomen ja karjalan lisäksi Koivukangas osaa englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa ja venäjää. Korhonen on opiskellut myös englantia, ruotsia, viroa ja venäjää. Nuorten mukaan kielten opiskelu ei ole pelkästään sanojen harjoittelemista, vaan ennen kaikkea tutustumista kulttuureihin.
– Kulttuurierot näkyvät paljon selkeämmin kuin voisi luulla. Ne ilmenevät esimerkiksi siinä, onko kielessä sukupuolitettuja artikkeleita tai pronomineja, Koivukangas sanoo.
Korhonen pitää merkityksellisenä sitä, että ihminen pystyy kommunikoimaan toiselle tämän omalla äidinkielellä. Hän muistuttaa, ettei virheiden tekemistä kannata pelätä. Yrittäminen on tärkeintä, vaikka kommunikoiminen tuntuisi välillä huteralta.
Monipuolisen kielitaidon ansiosta nuoret ovat tutustuneet moniin ihmisiin. Etenkin karjalan osaaminen on avannut uusia yhteyksiä.
– Olen Karjalazet Nuoret Suomes -järjestön jäsen. Järjestötoiminta oli aktiivista varsinkin Joensuussa silloin, kun asuin siellä. Sitä kautta olen tavannut ihmisiä, Korhonen kertoo.
Koivukangas on tutustunut muihin karjalaa osaaviin Instagramissa. Hän kokee, että sosiaalinen media on merkityksellinen kielen elvyttämisen kannalta.
– Someen on aina hyvä tehdä sisältöä. Olen itsekin kirjoitellut sinne joitain pieniä tekstejä karjalaksi.
Jottei kielen säilyminen jäisi yksittäisten ihmisten vastuulle, nuoret toivovat, että karjalan opiskelumahdollisuuksia parannettaisiin. Itsenäinen opiskelu ei sovi kaikille. Jos kielen opettajia koulutettaisiin enemmän, yhä useampi lapsi voisi saada karjalankielistä opetusta. Jokainen karjalan tai minkä tahansa muun uhanalaisen kielen puhuja on tärkeä.
