Ympäristöjärjestöt ovat tehneet Metsä Groupin uudesta Kemin tehtaasta suoran toiminnan näyttämön. Äsken puukuljetukset tehtaalle pysäytti Greenpeace, sitä ennen Elokapina. Kumpikin perusteli medianäytöstään "luontokatoa ja ilmastonmuutosta kiihdyttävillä, kestämättömillä hakkuilla" vaatien – tosin väärästä osoitteesta – reilua lisäystä suojeluun ja leikkausta hakkuisiin.
Luken ja Syken työryhmä pohtii parhaillaan vanhan metsän kriteerejä. Suomi on sitoutunut osana EU:n monimuotoisuusstrategiaa suojelemaan loput vanhat ja luonnontilaiset metsänsä. Jäsenmaat laativat itse kriteerit sille, millainen metsä lasketaan vanhaksi.
Ympäristöjärjestöt haluavat kriteerit matalalle, kun taas metsäteollisuus liputtaa tiukempien kriteerien puolesta. Vaikka määrittelyn on perustuttava tieteeseen, kyse on lopulta poliittisesta päätöksestä – viimeinen sana asiassa kuuluu hallitukselle.
Maa- ja metsätalousministeriössä sekä Metsähallituksessa kannatetaan tiukkoja kriteerejä, eikä ympäristöministeriöstäkään ole kuulunut tältä osin vastalauseita. Ympäristöjärjestöjä tilanne huolestuttaa, kuten myös Suomen luontopaneelia, joka on vaatinut yli 800 000 hehtaarin lisäsuojelua.
Ennakkotietojen mukaan määrä on jäämässä vanhojen metsien osalta 40 000–74 000 hehtaariin riippuen ikärajoista ja lahopuuvaateen määrästä (HS 20.10.).
Suomessa harjoitettu metsätalous on laskennallisesti kestävää eli puuta kasvaa hakkuita enemmän. Metsänhoidon onnistumisesta kertoo se, että valtakunnan metsien inventointien mukaan metsissämme on puuta noin 2 500 miljoonaa kuutiometriä, kun vielä 1970-luvulla luku oli 1 500 miljoonaa. Tätä voidaan pitää myös ilmastotekona, sillä yksi kuutiometri puuta sitoo tonnin hiilidioksidia.
Ekologinen kestävyys ei ole ollut samalla tasolla, sillä hakkuut on yksi syy luontokatoon. Tässä riittää korjattavaa, minkä myös metsätaloustoimijat tunnustavat.
Hakkuumääristä eivät päätä ympäristöjärjestöt. Eduskunta voi vähentää hakkuita valtion metsissä tinkimällä Metsähallituksen tuloksesta, mutta valtio omistaa vain kolmanneksen metsistä.
Valtaosa niistä kuluu yksityisille metsänomistajille, jotka tienasivat metsillään viime vuonna reilut 2,4 miljardia euroa. He ovat ratkaisevassa roolissa hakkuissa, joiden määrä vaihtelee vuosittain teollisuuden puutarpeen mukaan.
On selvää, että metsäteollisuus tarvitsee puunsa ja hyvinvointi-Suomi metsäteollisuutensa, jonka osuus maamme tavaraviennistä on lähes 20 prosenttia – alan yritykset maksavat ja tuottavat vuosittain veroja yli 3,5 miljardia euroa. Yhtä selvää on, että Suomen on tehtävä osansa globaalin ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa.
Yhtälön ratkaiseminen ei ole helppoa, mutta se on pakko tehdä – pallo on päättäjillä.
P.S.
Takavuosikymmenien metsäkiistat ovat opettaneet, ettei metsäsopu ole koskaan pysyvä. Kun yhteen kiistaan löytyy sopu, toinen kiista alkaa. Toisinaan jo sovittu kiista herää uudelleen eloon. Mikään ei tunnu riittävän ympäristöjärjestöille, joiden suojeluvaateet vaikuttavat loputtomilta. Tähän löytyy luonnollinen selitys. Greenpeace ja muut sen kaltaiset, lahjoitusvaroin toimivat järjestöt ovat riippuvaisia konflikteista – ne elävät niistä. Ilman metsä- ja muita kiistoja ei olisi ympäristöjärjestöjä. Tältä pohjalta onkin turha odottaa metsärauhaa.