Orpo Purran hallitus ei osoita perääntymisen merkkejä, vaan jatkaa jääräpäisesti työnantajaliittojen määrittelemällä tiellä valmistellen vauhdilla heikennyksiä työelämää koskevaan lainsäädäntöön. Ne ovat puhtaan ideologisia – muutoksilla ei tule olemaan tutkimusten mukaan juuri mitään työllistäviä vaikutuksia. Tavoite on muuttaa tasapainoa työelämän asioissa ja sopimisessa työnantajan eduksi.
Ek ja Suomen yrittäjät ovat ostaneet itselleen mieluisan hallituksen, joka noudattaa uskollisesti EK:n ja SY:n toiveita. Olemme yrittäneet hakea keskusteluyhteyttä hallitukseen, mutta meitä ei ole kuunneltu, eikä missään vaiheessa ole aidosti käyty kolmikantaneuvottelua eikä aitoa keskustelua.
Hallitus ajaa jääräpäisesti EK:n ja SY:n tavoitteita, joilla pyritään lisäämään työnantajan yksipuolista direktio-oikeutta työpaikoilla ja heikentämään työntekijöiden oikeuksia sekä viedä lakko-oikeus työntekijöiltä.
Olemme varoittaneet ja puhuneet julkisesti siitä, mitä muutokset käytännössä tarkoittavat. Olemme pitäneet tunnin ja vuorokauden ulosmarsseja. Emme ole halunneet vielä tuottaa todellista taloudellista vahinkoa työnantajille, vaan saada aitoa keskusteluyhteyttä. Ei ole ollut vaikutusta, ei ole saatu yhteyttä hallitukseen.
Emme peräänny. Puolustamme palkansaajien oikeutta säälliseen toimeentuloon, kohtuulliseen irtisanomissuojaan ja säälliseen työttömyysturvaan unohtamatta säällistä sosiaaliturvaa (lapsikorotukset) sekä oikeutta sairastaa menettämättä toimeentuloa. Kun ei varoittamalla eikä pyytämällä päästä edes keskusteluyhteyteen, otamme painavammat työkalut käyttöön.
Varoitusnäpertelyiden aika on kohta ohi. Lähenee aika, jolloin otetaan moukari käyttöön. Taotaan niin kauan, että työnantajat huomaavat, että neuvottelemalla aidosti työelämää voi muuttaa niin, että työnantajat ja työntekijät saavat tyydyttävän ratkaisun. Jos joudumme koventamaan toimia, jotta viesti saadaan perille, se sattuu työnantajiin ja työnantajayhdistykseen.
Ehkäpä työnantajilla ja Suomen yrittäjillä sekä keskuskauppakamarilla on paremmat yhteydet hallitukseen kuin meillä, ja viesti alkaa mennä perille. Emme vastusta hallitusta, vaan työntekijöihin kohdistuvia tarpeettomia työelämäheikennyksiä.
Kirjoittaja toimii pääluottamusmiehenä Outokummun Tornion tehtailla.