Matkailu- ja ravintolapalvelut ry (Mara) kannattaa hallituksen päätöstä siitä, ettei Suomi enää myönnä turistiviisumeja venäläisille eikä venäläisiä matkailijoita päästetä Suomeen turistiviisumilla. Suomi päätti asiasta perjantaina.
Maran tiedotteessa todetaan, että päätös iskee erityisesti itärajan tuntumassa oleviin matkailuyrityksiin, mutta kysymys on kuitenkin "korkeammista arvoista".
– Moraalisesti ei ole oikein, että venäläiset voivat matkustaa Suomeen turistiviisumilla samanaikaisesti, kun Venäjä käy häikäilemätöntä sotaa. Hallituksen päätös lopettaa venäläisten matkailu Suomessa on oikea. Näin on siitä huolimatta, että se aiheuttaa ongelmia osalle matkailuyrityksiä. Päätös poistaa myös venäläisiin matkailijoihin liittyvän epävarmuuden alan yrityksissä, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.
Maran mukaan matkailuyritykset ovat olleet vaikeassa tilanteessa, koska niiden tulee lain mukaan palvella kaikkia asiakkaitaan, eikä asiakkaita saa syrjiä kansalaisuuden perusteella.