Laavuja palanut ju­han­nus­vii­kol­la

Metsähallitus muistuttaa metsäpalon riskistä.

Simon kunnassa sijaitsevassa Hevossaaressa paloi ennen juhannusta laavu ja liiteri.

Simonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja, Seppo Junes, kertoo laavun ja liiterin olleen kunnossa vielä juhannusviikon tiistaina. Juhannuksen aikaan palo on ollut jo sammunut.Näin ollen palo on todennäköisesti tapahtunut tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Myös laavun yhteydessä ollut isohko halkoliiteri paloi.

– Ei mitään jäljellä, kuvailee Junes palon vakavuutta.

Laavu oli Simonkylän kyläyhdistys ry:n ylläpitämä. Laavu oli yksi vanhimmista kyläyhdistyksen laavuista, mutta hyväkuntoinen ja huolellisesti pidetty. Laavulle oli suunniteltu myös lisäkunnostusta.Myös Tervolassa Kätkävaaran juurella sijainnut laavu tuhoutui tulipalossa samalla viikolla. Tervolassa syyksi on arveltu kekälettä, joka olisi lentänyt laavun rakenteisiin Otus-myrskyn lennättämänä.

Hevossaaren laavun kohdalla palon syttymissyytä ei ole kuitenkaan osattu vielä arvailla. Tapahtumien kulusta ei tiedetä enempää. Tiedossa ei ole, onko kyseessä esimerkiksi ilkivalta, vai onko tuli levinnyt vahingossa.

Junes uskoo, että palosta noussut savu olisi näkynyt kauemmaskin.

– Luulisi, että jos on vähänkään ulkona ollut, niin jotain on näkynyt, Junes arvelee.

Simonkylän kyläyhdistys toivoo silminnäkijöiden ilmoittavan mahdollisista havainnoista joko poliisille tai suoraan kyläyhdistykselle. Hevossaaren laavun ja liiterin palosta on tehty rikosilmoitus.

Kesäkuun lopussa julkaistussa tiedotteessa Metsähallitus muistuttaa, että metsäpalovaroituksen aikana avotulen teko on kielletty. Tämä pätee myös retkipaikkojen valmiisiin tulentekopaikkoihin, risukeittimiin ja kertakäyttögrilleihin.

Metsäpalovaroituksen aikana tulen saa tehdä ainoastaan hormisilla, katetuilla tulentekopaikoilla tai autiotupien ja kämppien tulisijoissa. Niissäkin tulenteko voidaan kieltää paikkakohtaisesti.

Metsähallitus muistuttaa, että sytyttäjä vastaa aina tulenteon turvallisuudesta ja kehottaa kaikkia toimimaan vastuullisesti.

Ennen maastoon lähtöä ja tulen sytyttämistä tulee tarkistaa, onko alueella voimassa metsäpalovaroituksia.

Silminnäkijähavainnot  Simon Hevossaaren laavun palosta:

Seppo Junes

Simonkylän kyläyhdistys ry, pj.

seppo.junes@gmail.com, 040581376


Katso metsäpalovaroitukset:

www.fmi.fi/varoitukset

Lisää vastuullisesta retkeilystä

www.luontoon.fi/retkietiketti