Korkealentoa
Lapista tippuu yksi kansanedustan paikka tulevissa eduskuntavaaleissa. Uutinen oli sokki, kun tajusin, että se on väkiluvusta kiinni. Pari sataa lappilaista ihmistä puuttuu.
Samaan aikaan heräteltiin keskustelua siitä, tulisiko Lapin ja Oulun vaalipiirit yhdistää. Väen väheneminen muistuttaa siitä, että tarvitsemme Lappiin pito- ja vetovoimaa.
Harmittaa sekin, että viimeisen kahden vuoden aikana tuttavapiiristäni kahdeksan perhettä muutti etelään. Rovaniemi menetti näin yli 30 ihmistä. Lähteneistä perheistä viisi muutti mielenkiintoisten töiden perässä, yksi lasten koulutusmahdollisuuksien vuoksi.