Ukrainan sodasta, aikamme geopoliittisesta ja humanitaarisesta kriisistä, on kirjoitettu tietokirjoja jo kosolti.
Kaunokirjallisuuden virrat liikkuvat hitaammin, mutta myös fiktiota aiheesta on syntynyt.
Ukrainan tunnetuimman kirjailijan Andrei Kurkovin romaani Harmaat mehiläiset ilmestyi alkukielellään vuonna 2018.
Se kuvaa siis aikaa, jolloin täysimittaiset sotatoimet eivät vielä olleet puhjenneet, mutta Venäjä oli jo kaapannut Krimin hallintaansa ja Itä-Ukrainassa kyti hallituksen ja separatistien joukkojen epämääräinen konflikti.
Tähän tilanteeseen Kurkov sijoittaa mainion päähenkilönsä, mehiläishoitaja Sergei Sergeitšin. Tämä asustaa niin kutsutulla harmaalla vyöhykkeellä, ei kenenkään maalla vihollislinjojen välissä.
Satunnaiset pommitukset ovat ajaneet lähes kaikki pakosalle kotikylästä. Sergein lisäksi jäljellä on enää ikätoveri Paška, joka on muuttunut lapsuuden vihamiehestä jonkinsorttiseksi kaveriksi.
Elo sähköttömässä kylässä soljuu hiljaista tahtiaan, kunnes lisääntyneet tulitukset ajavat Sergein liikkeelle.
Vaimo ja tytär ovat ottaneet ja lähteneet, ja tärkeintä elämässä Sergeille ovat hänen mehiläisensä.
Mies pakkaa pesät peräkärryynsä ja suuntaa Krimille, kohti rauhaisampia niittyjä. Krimillä sodan todellisuus kuitenkin tulee puolueettomana pysytelleen Sergein iholle toisella, kavalammalla tavalla. Venäjän rautanyrkki hieraisee häntäkin kylmällä kosketuksellaan.
Varsinainen sotaromaani Harmaat mehiläiset ei ole, se on kuvaus ihmisestä, joka koettaa säilyttää itselleen tärkeät elämän peruspilarit pystyssä poikkeustilan keskellä.
Sergei Sergeitš on sivustaseuraaja, tyyppiä joka haluaa vain elää rauhassa omia asioitaan hoidellen. Arjen ja käytännön mies, slaavilaisin höystein. Hän on myös lukijan sijaishenkilö, ulkopuolinen todistaja sodan omalakisessa todellisuudessa.
Itäeurooppalaiselle kerronnalle tyypillisesti Kurkovin tekstissä on vanhanaikaista kodikkuutta, se ikään kuin kutsuu lukijan sisäänsä asumaan. Sergein puuhien kuvaukset hyrisevät hiljaista lämpöä. Tällaisessa tekstissä arjen pikku askareet ruokailuineen eivät ole turhaa täytettä, vaan Sergein maailman oleellisia rakennuspalikoita.
Aiheestaan huolimatta Harmaat mehiläiset on siis jopa lempeä romaani. Mutta siinä on myös tarpeellista, karheaa realismia, ajoittaisia muistutuksia sodan verisestä todellisuudesta. Sergei on mukava mies, muttei sentään mikään pyhimys hänkään. Silti hän pyrkii toimimaan oikein niissä mittasuhteissa mitkä katsoo itselleen mahdollisiksi.
Harmaat mehiläiset kuvaa myös tapaa, jolla ihmisten välinen vuorovaikutus on aina köydenvetoa yhteisten ja erottavien tekijöiden kesken. Sota kärjistää jälkimmäiset vihamieleksi ja väkivallaksi.
Mehiläiset luontokappaleina edustavat Sergeille ihannetilaa.
”Luonnon viisaus, se juuri oli Sergeitšistä lumoavaa. Kaikkialla, missä hän havaitsi luonnon viisautta ja ymmärsi sen, hän vertasi sen ilmentymiä ihmiselämään. Vertaili ja syljeskeli.”
Lopulta sodan kosketus saastuttaa osan mehiläisistäkin, ainakin Sergein mielessä. Kurkov päättää romaaninsa silti toiveikkaisiin tunnelmiin. Elämän on jatkuttava, pesistä huolehdittava. Jos Kurkov kirjoittaisi tarinalleen jatkoa nyt, mitkä olisivat Sergein näkymät?
Romaani
Andrei Kurkov: Harmaat mehiläiset. Suomentanut Arja Pikkupeura. Otava 2023.
Kriitikko kiteyttää
Kiitosta: Yllättävän lämminhenkinen romaani rumasta aiheesta, Ukra
inan sodasta. Venäjäksi kirjoittavan Kurkovin sympaattinen tyyli välittyy saumattomasti Arja Pikkupeuran suomennoksessa. Romaanissa on uskoa tulevaan, joskin se on kirjoitettu kun pahin oli vasta edessä.
Huomattavaa: Venäjän hyökkäyksen jälkeen Kurkov on julkaissut päiväkirjateoksen havainnoistaan ympäri Ukrainaa. Teosta ei ole suomennettu, mutta se on saatavilla englanniksi nimellä Diary of an Invasion.
