Kemin valtuusto saa parin viikon kuluttua päätettäväkseen koulu- ja päiväkotiverkon uudistamisen. Asia koskettaa suurta osaa kemiläisperheistä ja vaikuttaa kaupunkirakenteeseen pitkälle tulevaisuuteen, joten uudistus on paikallispolitiikan isoimpia kysymyksiä pitkään aikaan.
Kouluja on tarkoitus vähentää. Kemissä oli 90-luvun alussa viitisen tuhatta alle 15-vuotiasta asukasta, mutta nykyään enää puolet siitä.
Lasten määrä laskee yhä jyrkästi. Peruskouluikäisiä on nyt noin 1 800, mutta kymmenen vuoden päästä enää 1 100. Arvio on tarkka, sillä 2030-luvulla peruskouluiässä olevat lapset ovat jo syntyneet.
Vaikka väestörakenteen muutos on ollut nähtävissä pitkään, kouluverkon uudistaminen on osoittautunut vaikeaksi palaksi päättäjille.