Lapsiin kohdistuva sorto, kouluväkivalta ja ekokatastrofi. Kirjailija Iida Rauman (s. 1984) tuorein romaani, kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanut Hävitys – tapauskertomus (Siltala), käsittelee suuria aiheita ja linkittää ne kaikki toisiinsa.
Tämänvuotisen Finlandia-voittajan valitsi piispa Mari Leppänen kuuden finalistin joukosta.
Teos on kuvaus kouluväkivallasta ja sen kauas ulottuvista seurauksista. Romaani on fiktiivinen, mutta päähenkilö A:n kokemukset kouluväkivallasta pohjautuvat Rauman omiin kokemuksiin 1990-luvun Kaarinassa.
Rauma kertoo yrittäneensä kirjoittaa aiheesta teini-ikäisestä asti.
– Kerta toisensa jälkeen yritin mennä kohti tätä tematiikkaa ja kerta toisensa jälkeen törmäsin siihen, että se on jotain, mistä ei oikein voi kirjoittaa, että se tuntuu jotenkin pienenevän ja muuttuvan yhdentekeväksi.
Juuri sitä hän ei halunnut. Hän ei halunnut kirjoittaa ”kivaa koulukiusaamiskirjaa”, vaan siitä, miten lapsiin kohdistuva sorto on painava ja vakava asia.
– Kun yrittää kuvata lapsen kokemusta, se helposti muuttuu mitättömän ja lapsellisen kuuloiseksi. Minulla oli ihan hirvittävä kankeaminen kirjan kirjoittamisessa, että lapsen kokemuksen kuvaukselle ei kävisi tätä pienenemistä.
Rauma kertoo pyörineensä saman tematiikan ympärillä jo kahdessa edellisessä teoksessaan. Esikoisteos Katoamisten kirja (Gummerus) ilmestyi vuonna 2011 ja Seksistä ja matematiikasta (Gummerus) vuonna 2015.
Toisen romaaninsa jälkeen Rauma kertoo ajatelleensa, ettei kirjoittaminen tunnu mielekkäältä, jos hän ei yritä tarttua aiheeseen ”todella suoraan”.
– Minusta tuntui, että siinä on pelissä koko kirjailijan ura ja että jos en pysty kirjoittamaan siitä, en ehkä halua kirjoittaa ylipäänsä.
Hävityksen kirjoitusprosessi oli Rauman mukaan myös emotionaalisesti raskas. Tarinan pohjaamiselle omiin kokemuksiin oli kuitenkin syynsä.
– Ne asiat, mitä kuvaan (Hävityksessä), on sellaisia, joista olisi hirvittävän helppo sanoa, että tässä kirjailija keksii ja liioittelee ja eihän se nyt kuitenkaan oikeasti ihan tällaista ole.
Kouluväkivallan ja ekokatastrofin lisäksi Hävitys on kirja Turusta. Puheissa kuuluu vahva Turun murre, ja hetkittäin teoksen yksityiskohtaista kaupunkikuvausta voisi käyttää oppaana Suomen vanhimpaan yliopistokaupunkiin.
– Turku on minulle rakas paikka, missä on tosi hankala kävellä ilman, että olisi samalla lohduton ja turhautunut niistä menetyksistä, mitä kaupungille on tapahtunut, Rauma sanoo.
Hän kertoo asemakaava-arkkitehdista, joka 1960-luvun alussa kirjoitti, miten Turusta rakennetaan ”automiehen kaupunki”. Se kuvaa Rauman mukaan sitä, mitä koko planeetalle on tapahtunut.
– On ennen kaikkea edistetty automiehen asiaa ja tulevat sukupolvet, eläimet ja luonnonympäristöt ovat olleet toissijaisia.
Kirjailija näkeekin selvän linkin ekokatastrofin ja lapsiin kohdistuvan sorron välillä.
– Ekokatastrofi on sukupolvien välinen konflikti. Aikuiset ovat tehneet heitä hyödyttäviä ratkaisuja välittämättä siitä, minkälaiset seuraukset päätöksillä on tuleville sukupolville.
Rauma toivoo, että kirjan saaman Finlandia-palkinnon myötä keskusteltaisiin siitä, minkälaista leikkauspolitiikkaa Suomessa on tehty ja minkälaisia seurauksia sillä on ollut.
– Kirjaa lukiessa voi olla helppo tuudittautua siihen, että olipa 1990-luvulla kauheat kouluajat ja lapsilla hankalaa, mutta tosiasiahan on se, että nykykoululaiset ovat huomattavasti kiristetymmässä ja huonosti resursoidummassa koulussa kuin minä olin.
Ville-Juhani Sutinen hamstrasi kirjoja
Poikkeuskirjallisuus. Tämän termin lanseeraa kirjailija ja kääntäjä Ville-Juhani Sutinen, jonka teos Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain) on voittanut tämän vuoden tietokirjallisuuden Finlandian.
– Poikkeuskirjallisuus kuvaa tässä sitä, että on aika paljon kirjallisuutta, jota ei yleensä tunneta kovin hyvin ja joka myös samaan aikaan, ei välttämättä siihen liittyvistä syistä, mutta usein nimenomaan siihen liittyvistä syistä, on muodoltaan erikoista, Sutinen kertoo.
Teoksessaan Sutinen käsittelee pitkiä kirjoja, mutta myös kokeilevia, niin sanotusti vaikeita kirjoja. Niissä on jotain poikkeuksellista valtavirtakirjallisuuteen nähden. Mukaan on valikoitunut 13 kirjaa.
Suurennuslasin alla ovat muun muassa Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset, Irmari Rantamalan Harhama, Ilja Ehrenburgin Ihmisiä, vuosia, elämää ja Dorothy Richardsonin Pilgrimage.
Tänä vuonna voittajan valitsi ylilääkäri Hanna Nohynek.
Vaivan arvoista -kirjan taustalla on koronapandemian sulkema Suomi 2020–2021. Tämä oli Sutisen mukaan ehto sille, että kirja syntyi juuri silloin. Mutta jos se ei olisi syntynyt tuolloin, se olisi kuitenkin nähnyt päivänvalon jossain toisessa tilanteessa.
– Tilaisuus teki tässä vaiheessa varkaan ja sai minut tarttumaan siihen. Idea on ollut minulla mielessä tosi pitkään, varmasti jo kymmenen vuotta. Mutta olen tosi tyytyväinen, etten aikaisemmin saanut tilaisuutta tehdä tätä kirjaa, koska en luultavasti olisi ollut riittävän kypsä kirjoittamaan näistä kirjoista.
Hän epäilee, että aiemmin hän olisi ehkä halunnut esiintyä suuren kirjallisuuden asiantuntijana.
– Nyt minua kiinnostavat kirjat itsessään, eikä niinkään oma suhteeni niihin. Siinä mielessä tämä oli juuri oikea aika tälle kirjalle. Hyviä sattumia kaikessa traagisuudessaan ja omituisessa vuodessaan.
– Varsinkin koronan alussa, kun tuntui, että monet paikat ovat kiinni ja oli paljon sellaista, että pitää ikään kuin varautua, niin monet hamstrasivat vessapaperia, minä hamstrasin kirjoja.
Sutisen valitsemien teosten joukossa on myös suurelle yleisölle hieman tuntemattomampia kirjoja, ja toisaalta niiden joukossa ei ole ehkä jossain mielessä niin sanottuja varmoja valintoja, kuten vaikkapa James Joycen teos Ulysses.
Sutinen sanoo, että Vaivan arvoista on kirja, jonka hän teki voimakkaasti itselleen ja puhtaasti omasta innostuksesta.
– Tämä on minun kirjani ja voin tehdä niin kuin itse haluan. Olen tosi iloinen, että ilmeisesti ainakin raadin ja valitsijan puolelle näkyy myös, että tämä on kirja, joka on kirjoitettu vilpittömästä innostuksesta. Ehkä se on yksi syy, miksi mukaan valikoituivat juuri nämä kirjat.
Valikoidut kirjat olivat kulkeneet Sutisen mukana. Esimerkiksi Richardsonin Pilgrimage oli ollut hänen hyllyssään vuosikausia, mutta tilaisuutta ei ennen pandemiaa ollut tullut sen lukemiseen.
– Se pälyili sieltä hyllystä pitkään minua, mutta nyt oli hyvä tsänssi vihdoin lukea se.
Kirjoja yhdisti Sutisen mukaan teemojen lisäksi etenkin muodon tason tietty kokeilevuus ja ennakkoluulottomuus.
– Materiaalisen suuruuden, yli tuhatsivuisuuden, lisäksi niitä kaikkia liitti toisiinsa se, että ne luovat voimakkaasti oman maailmansa ja sellaisen maailman, johon lukija voi mennä ikään kuin sisään ja jossa voi olla pitkäänkin, hän sanoo.
Sofia Chanfreau sai tarinan mallin ukiltaan
Pettämätön tuntomerkki: kirahvin muotoinen luomi. Se varmistaa, että sirkuksesta löytynyt Fenix todella on Vegan kadoksissa ollut äiti. Onhan Vegalla ja isoisä Hektorillakin käsivarressaan luomi, joka näyttää vähän suttuisesti piirretyltä korvattomalta kirahvilta!
9 vuoden ja 7 kuukauden ikäinen Vega on pääosissa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaneessa Sofia Chanfreaun saturomaanissa Giraffens hjärta är ovanligt stort (Schildts&Söderströms).
Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Kirahvin sydän on tavattoman suuri. Kirjan on suomentanut Outi Menna.
Chanfreau pokkaa palkinnon esikoisteoksellaan. Hänelle oli itsestään selvää kirjoittaa nimenomaan lapsille – toki niin, että teoksen maailma maittaa itsellekin.
– Olen aina pitänyt saduista, fantasioista ja mytologioista.
Palkinnon saajan valitsi näyttelijä, juontaja ja luokanopettaja Ernest Lawson.
Kirja on omistettu Chanfreaun ukille Pietarsaaresta. Edesmennyt äidinisä oli väsymätön tarinankertoja, jolle tärkeämpää oli hyvä tarina kuin se, mikä on oikeasti totta ja todellisuutta. Hektor muistuttaakin kovasti ukkia. Hektor nauraa lähes koko ajan, kultaiset poskihampaat kiiltäen, ja häneltä saattaa kysyä mitä vain. Vaikka vastaus on joskus hieman epäselvä, sellaisen saa aina, ja yleensä korkojen kera.
Vega taas kaipaa tulla rakastetuksi sellaisena kuin on, sillä hänen rikas mielikuvitusmaailmansa on isälle välillä vähän liikaa. Tytössä on myös hiukan kirjailijaa itseään, ainakin siinä, miten vahvasti tämä tuntee.
Mitä Chanfreau kirjallaan tavoitteli, haluaako hän esimerkiksi opettaa vai viihdyttää?
– Vaikea sanoa. Mutta näistä kahdesta ennemmin viihdyttää. Ei minulla ole mitään suurta opetusta tai sanomaa elämästä.
Chanfreau halusi tutkia fantasiaa ja todellisuutta. Ja sitä, millainen maailma olisi Vegan kaltaisen silmin katsottuna.
– Kaikki, mikä näytti muiden silmissä tavalliselta, muuttui Vegan silmissä ihmeelliseksi ja satumaiseksi.
Hyvä bonus on, jos kirja innostaa lapsia lukemaan. Siihen houkuttaa yksityiskohtia ja mitä ihmeellisimpiä eläimiä pursuava kuvitus.
Kuvituksen on tehnyt oma sisko, Amanda Chanfreau. Siskosten ajatukset osuivat hyvin yksiin.