
Valtioneuvosto on päättänyt, että rajaliikenteen rajoitukset poistetaan Suomen ja Norjan välisen maarajan rajayhteisöjen asukkailta.
Kuva: Olli Miettunen
Valtioneuvosto on päättänyt, että rajaliikenteen rajoitukset poistetaan Suomen ja Norjan välisen maarajan rajayhteisöjen asukkailta.
Muutoin valtioneuvosto jatkaa maahantulon rajoituksia kesäkuun puoliväliin asti. Koronapandemia jatkuu valtioneuvoston mukaan edelleen, eikä riittäviä toimenpiteitä rajoitusten korvaamiseksi ole vielä käytössä. Tämän vuoksi sekä virusmuunnosten leviämisen ehkäisemiseksi sisärajavalvontaa ja ulkorajaliikenteen rajoituksia jatketaan.
Sisärajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja muiden Schengen-alueeseen kuuluvien maiden välistä liikennettä.
Lue myös