EU:n monimuotoisuusstrategian mukaan jäsenmaiden on etsittävä ja suojeltava kaikki luonnontilaiset ja vanhat metsät 2029 mennessä. Etsintä käynnistyy vihdoin Suomessakin, kun Orpon hallitus antoi etsintätyölle kansalliset kriteerit – ne tulevat virallisesti voimaan lausuntokierroksen jälkeen. Kriteerejä voidaan pitää pettymyksenä sekä Lapille että eteläiselle Suomelle.
Hallituksen päätöksen myötä suojelualueita on tulossa lisää sinne, missä niitä on jo ennestään paljon – Pohjois-Suomeen ja erityisesti Lappiin – kun taas suojelematon osa Suomesta pysyy yhä suojelun ulkopuolella. Tämä on vastoin strategian päätavoitetta, luontokadon pysäyttämistä kaikkialla Euroopassa.
Noin 80 prosenttia Suomen suojelluista metsistä on pohjoisessa, valtaosin Lapissa. Maakuntamme metsäpinta-alasta runsas neljännes on jo hakkuiden ulkopuolella. Lappi onkin luontokadon torjunnassa valovuoden edellä Keski- ja Etelä-Suomea, missä suojelualueita on erittäin vähän.
EU:n monimuotoisuusstrategian uskottiin korjaavan tilannetta, mutta näin ei näytä tapahtuvan. Hallituksen valitsemat vanhojen metsien kriteerit ovat etelän osalta niin tiukat, ettei niitä täyttäviä metsiä löydy alueelta.
Etsintää vaikeuttaa entisestään se, että valtaosa sikäläisistä metsistä on yksityisiä. Niissä suojelu on hallituksen linjauksen mukaisesti vapaaehtoista. Nyt suojelu kohdistuu vain valtion metsiin, jotka ovat pääosin pohjoisessa.
Etelän metsissä asuu runsaasti uhanalaisia lajeja, joista moni ei pärjää pohjoisempana. Niiden suojelua ei edistä se, että Lapin metsiä ohjataan lisää suojelun piiriin.
Metsähallitus aikoo kartoittaa valtion vanhat ja luonnontilaiset metsät kuluvana ja ensi kesänä. Työ on jo alkanut ja sen kohteet kertovat tulevasta. Kartoitusalueesta 70 prosenttia on Lapissa ja 20 prosenttia muualla Pohjois-Suomessa – vain 10 prosenttia sijoittuu Etelä- ja Keski-Suomeen.
Hallituksen arvion mukaan suojeluun siirtyy jopa 90 000 hehtaaria metsää, josta niin kutsutun lisäsuojelupaketin osuus on 31 000 hehtaaria. Se sisältää pääosin Lapin metsiä, jotka ovat jo hakkuiden ulkopuolella.
Hallitus on kuvaillut suojelupakettiaan historialliseksi, mutta isompiakin on nähty. 1996 toteutettu vanhojen metsien suojelu – vallassa oli tuolloin Paavo Lipposen hallitus – käsitti yli 300 000 hehtaarin alueen.
Oppositio ja ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet hallituksen suojelupakettia odotetun kärkevästi, eikä ihme – jäähän etelä edelleen ilman merkittäviä suojelualueita. Tosin opposition kritiikin uskottavuutta nakertaa se, ettei Marinin punavihreä hallitus onnistunut asiassa yhtään paremmin. Senkin suojelupäätökset kohdistuivat pääosin jo hakkuilta suojattuihin metsiin pohjoisessa.
Orpon hallitus on perustellut tiukkoja kriteerejä sillä, ettei se halua vaarantaa yksityisten metsänomistajien puukauppaa ja omistajan suojaa. Uhkakuva on todellinen. Löysemmät kriteerit voisivat johtaa pakkosuojeluun eli siihen, että ympäristöjärjestöt painostavat isoja metsäyhtiöitä karttamaan puun ostoa vanhojen metsien kriteerit täyttävistä, suojelun ulkopuolelle jääneistä yksityismetsistä.
Lapissa tästä on jo kokemusta – muun muassa Inarin yhteismetsä on ollut pitkään vastaavanlaisen ostoboikotin kohteena. Tältä osin järjestöt saavat syyttää hallituksen kriteerilinjauksista itseään.
Hallitus valitsi maa- ja metsätalousministeriön (MMM) vanhojen metsien kriteeriehdotuksen. Vaihtoehtona oli ympäristöministeriön (YM) laatima kriteeristö, missä vaatimukset puun iästä ja lahopuun määrästä olivat matalammat. Sen myötä suojeltavan metsän määrä olisi noussut mahdollisesti muutamaan sataan tuhanteen hehtaariin ja suojeltavaa olisi löytynyt enemmän myös eteläisestä Suomesta. Tosin valtaosa suojelusta olisi osunut siinäkin tapauksessa pohjoiseen. MMM:n kriteerien käyttöön otto tietänee metsäkonfliktien jatkumista, mihin tosin YM:nkään kriteeristön valitseminenkaan tuskin olisi tuonut muutosta.