Työelämärintamalta ei kuulu mitään uutta. Loppusyksyllä käynnistynyt poliittisten lakkojen sarja jatkuu, vaikkei sillä näytä olevan vaikutusta Orpon hallitukseen, joka on pysynyt valitsemallaan työreformilinjalla. Päättäjät ja ay-pomot kyyristelevät juoksuhaudoissaan, mistä käsin he ampuvat tasaisin väliajoin uho- ja muita hengennostatusammuksia vastapuolen suuntaan heikoin tuloksin.
Kuluvalla viikolla poliittisiin mielenilmauksiin osallistuu noin 130 000 palkansaajaa. Lakot pysäyttävät laajasti yhteiskuntaa ja taloutta, ja näkyvät myös monen palkansaajan arjessa, kun bussit eivät kulje ja päiväkoti on kiinni.
Poliittinen lakkoilu on osa ammattiyhdistysliikkeen SAK-siiven agitoimaa #painava syy-kampanjaa, jonka tavoitteena on hallituksen suunnittelemien työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistusten kaataminen. Tulokset ovat jääneet toistaiseksi vaatimattomiksi. Osa työreformeista ja sosiaaliturvaleikkauksista on edennyt jo laiksi ja jos hallitusta on uskominen, se saa pääosan lopuistakin uudistuksista maaliin syksyyn mennessä.
Hallitus on perustellut jääräpäisyyttään kansalta vaaleissa saamallaan mandaatilla. Kokoomus voitti viime kevään eduskuntavaalin ja pääsi muodostamaan hallituksen, joka nauttii eduskunnan enemmistön luottamusta.
Ay-liikkeen toimia voimakkaasti tukevan vasemmisto-opposition mielestä mitään mandaattia ei ole, koska hallituspuolueet eivät kertoneet työelämän heikennyssuunnitelmistaan avoimesti jo ennen vaaleja. Tämä on totta, mutta vain pieneltä osin.
Kokoomus piti työreformi- ja leikkausteesejään esillä myös vaaleissa, perussuomalaiset toki vähemmän, mutta yhtä kaikki. Hallitusohjelmaa on mahdotonta laatia ennen vaaleja. On tavallista, että suurimmat hallituspuolueet tekevät ohjelmasta sopiessaan kompromisseja toisilleen tärkeistä asioista. Reformeihin suostuessaan perussuomalaiset sai läpi maahanmuuttoon liittyviä vaatimuksiaan.
Poliittisilla lakoilla ei ole ollut ay-liikkeen ja niitä lähellä olevien vasemmistopuolueiden toivomaa, negatiivista vaikutusta hallituksen pääpuolueiden kannatukseen, pikemminkin päinvastoin. Tästäkin voisi päätellä, että mandaatti on yhä voimassa.
Demokratiassa homma toimii niin, että kansa arvioi kulloisenkin hallituksen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä jälkikäteen parlamenttivaaleissa. Ne järjestetään Suomessa seuraavan kerran keväällä 2027. Tuolloin nähdään, säilyttävätkö nykyiset hallituspuolueet mandaattinsa vai siirtyykö valta muille puolueille.
Hallituksen mukaan se ei tee uudistuksiaan ilkeyttään, vaan pakosta, koska muuten Suomen talouden syöksykierre ei oikene. Tämä on totta, mutta sekin vain osittain. Uudistuksia on pakko tehdä – tästä vallitsee poliittinen yksimielisyys – mutta vaihtoehtoja uudistuksille on aina. Niitä kutsutaan poliittisiksi valinnoiksi.
Todennäköisesti ay-liikekään ei lakkoile ilkeyttään, vaan pakon edessä. Jos ay-liike ei reagoisi hallituksen ennen näkemättömän rajuihin työmarkkinalinjauksiin, se voisi olla pian entinen ay-liike.
Sitä paitsi poliittiset mielenilmaukset kuuluvat demokratiaan. Vapaan ja avoimen yhteiskunnan keskeinen tunnusmerkki on, että vallanpitäjiä saa arvostella aina kun siltä tuntuu. Välillä se tulee yhteiskunnalle kalliiksi, mutta se on hinta, joka demokratiasta pitää ja loppupelissä myös kannattaa maksaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton laskelmien mukaan Suomen talous on kärsinyt parin viime kuukauden aikana järjestettyjen lakkojen seurauksena jo noin miljardin euron tappiot. EK:n työelämäjohtajan Ilkka Oksalan mukaan (HS 13.2.) palkansaajat vaarantavat lakkoilemalla yritysten kestokyvyn ja sitä kautta omat työpaikkansa. Ay-liikkeessä kyseinen "varoituksen sana" nähtäneen kehuna – lakko puree odotetusti eli sillä on selkeitä negatiivisia vaikutuksia, jotka pakottavat hallituksen reagoimaan ennemmin tai myöhemmin.