Epäjohdonmukaiset tanssiaiset
4/5
Kuusamo, 2.–4.8.2023
Epäjohdonmukaisista tanssiaisista on puhuttu jälkikäteen Kuusamon Woodstockina sekä “kohufestareina”. Ainutlaatuinen tapahtuma hylätyllä golfkentällä toi ihmiset yhteen kauniilla tavalla, mutta jätti lopulta sekä festivaalikävijät että lukuisat artistit oman onnensa nojaan. Tapahtuman järjestämisestä vastannut Mikko Levón oli suunnitellut festivaaleille yli sadan taiteilijan esiintyjäkatraan jaettuna seitsemälle lavalle sekä taidegalleriatilaan. Lopulta lavoista oli käytössä vain neljä esimerkiksi maaperän vajoamisen vuoksi. Puutteista onkin uutisoitu laajasti, mutta festivaalien aikana esimerkiksi vichynuudeleita ja -suihkuja muisteltiin jo huumorilla.
Ilman vapaaehtoisia ja hyvin käyttäytyneitä ihmisiä festivaaleista olisi voinut kehkeytyä jotain aivan muuta kuin kulttuuriväen kulttimaineen saanut juhla.