Saamelaiskäräjälaki hyväksyttiin eduskunnassa, puolueista ainoastaan keskusta äänesti vastaan. Kun saamelaiskäräjien hallitseva ryhmä ei osannut toimia lain mukaan, oli ratkaisu luonnollisesti muuttaa lakia käräjien toiminnan mukaiseksi. Kuinkas muuten!
Kysymys siitä, kuka saa äänestää ja asettua ehdolle saamelaiskäräjävaaleissa ratkaistiin mahdollisimman pienen ja alueellisesti ja kulttuurillisesti Lappia mahdollisimman huonosti edustavan vaihtoehdon mukaan. Nyt saamme kuunnella, kuinka ikänsä etelän kaupungeissa eläneet someinfluensserit puhuvat ”meidän maista ja vesistä” ja katsoa, kuinka pohjoisten kuntien elinkeinot ovat valitusautomaatin vankeina.
Demokratiaan kuuluu periaate vallan hajauttamisesta. Jos toimivalta kasvaa, tulee valtaa hajauttaa. Jos valtaa keskitetään, tulee toimivaltaa rajata. ILO-sopimus ja erioikeuksien kahmiminen tulisi nyt torpata ilman muuta. Saamelaiskäräjien rahoitus tulisi sitoa saamelaisalueen yhteisöverotuottoon. Katsottaisiin, tulisiko sieltä sitten muutakin kuin ”ei”.
Selvää on, että mikään tasa-arvo ei sillä toteudu, että etelän kaupungeista johdetut puolueet nostavat ulkomailta lainattujen poliittisten virtausten innoittamana Lapissa yhden ryhmän toisten yläpuolelle. Eikä sillä parane saamelaislakikiistassa voittaneidenkaan asema, sillä heidän edustajansa ovat tekemässä valitsijoilleen valtavan imagovahingon.
Brittien pääministeri Winston Churchill lausui 1940 Britannian ilmataistelujen ratkettua puolustajien voittoon: ”Koskaan eivät niin monet ole olleet kiitollisuudenvelassa niin harvoille”.
Churchillia mukaillen voisi nykytilanteesta todeta, että koskaan eivät niin harvat ole olleet näin paljoa vailla!