Käsikirjoitus Alex Garland, ohjaus Danny Boyle. Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat 2025. Päärooleissa Alfie Williams, Jodie Comer, Aaron Taylor-Johnson, Ralph Fiennes. K 16. 115 minuuttia.
Vuonna 2002 käsikirjoittaja Alex Garland ja ohjaaja Danny Boyle uudistivat zombikuvaston kertarysäyksellä.
28 päivää myöhemmin -elokuvassa Britannian valtasivat nopsajalkaiset raivotautiviruksen uhrit. Saagaa jatkoi onnistuneesti jälleenrakennusaikaa kuvaava 28 viikkoa myöhemmin.
Kolmososaa odotellessa kuukaudet vaihtuivat vuosiksi. Garland ja Boyle ovat palanneet tekijöiksi, mutta genre tuntuu vaihtuneen. Se voisi olla virkistävää, mutta päällimmäinen olo on hämmennys.
28 vuotta myöhemmin karanteeni-Britannia on kuin keskiaikafantasian maailma urheine jousimiehineen, majatalotunnelmineen ja raunioineen. Ja metsissä kuhisee seitsemää sorttia örkkejä.
Nuori Spike (Alfie Williams) lähtee vuorovetten suojaamasta kylästään aikuistumisriittiin kuuluvalle retkelle. Mukana on infodumppaava isä (Aaron Taylor-Johnson). Kotona äitiä (Jodie Comer) piinaa sekavuutta aiheuttava tauti.
Kun kotiin on hädin tuskin selvitty, Spiken niskaan kaatuu ryöppy epäilyksiä, mutta myös toivonsäde. On uuden matkan aika.
Realistisemmissa osissa yllätyskäänteet tuntuivat elämänmakuisilta. Nyt mieleen tulevat jonkin vanhan roolipelin satunnaistapahtumat: Kohtaatte kolme zombia. Kohtaatte sata rottaa. Kohtaatte yllättävän pelastajan – Edvin Rydingin hahmo tarjoaa kiusallisen päälleliimattua huumoria.
Sen sijaan Ralph Fiennesin viisas erakko on tarinan valopilkku. Myös Spiken, isän ja äidin näyttelijät tekevät vahvat suoritukset, samoin moni sivuhenkilö. Käsikirjoituksen tasolla vain monenkaan toiminta ei ole kovin johdonmukaista.
Ansioitunut kuvaaja Anthony Dod Mantle on käyttänyt kameroina pitkälti iPhoneja. Äkäisesti nykivä action toimii edelleen yhdessä yllättävien pysäytyskuvien kanssa, mutta vinoa kuvakulmaa on niin että haukotuttaa.
Muuten kerrontaa painaa turha kollaasimaisuus, joka yhdistelee vanhaa arkistomateriaalia ja uninäkyjä.
Ärsyttävintä on seuraavan elokuvan pohjustaminen. Ensimmäinen ja viimeinen episodi (sekä moni yksityiskohta) eivät palvele mitenkään pääjuonta, ainoastaan nelososaa, joka onkin jo kuvattu. Kuljetaanko kohti Stephen Kingin Tukikohtaa?
Jonkinlaista huipennusta 28 vuotta myöhemmin -elokuvalta odotti. Tarjolla olikin monia näyttäviä visioita ja ajoittain mukaansatempaavia käänteitä. Tuntui silti siltä, että tekeillä on ollut pikemminkin tuottoisa uusi brändi kuin omillaan toimiva elokuva.
