Eksoottisia, estottomia villejä ja kunnollisia, kristittyjä talonpoikia. Muun muassa näin stereotyyppisinä hahmoina Tornionjokilaakson saamelaiset ja suomalaiset asukkaat nähtiin 1600–1800-lukujen ranskalaisissa matkakertomuksissa.
Stereotyyppisten kuvausten runsaus ei yllättänyt aiheesta väitöskirjatutkimuksensa tehnyttä tutkija Merja Torvista.
– Osa stereotyyppisestä aineksesta toistui vuosisadalta toiselle, etenkin saamelaisten osalta. Oli odotuksenmukaista, että suomalaisia ja saamelaisia on tarkasteltu länsieurooppalaisten ihanteiden kautta.
Torvisen suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja Käännösstrategiat ja diskurssit – analyysi 1600–1800-lukujen ranskalaisista Lapin-kuvauksista ja niiden moderneista suomennoksista tarkastettiin Oulun yliopistossa 14. elokuuta.
Tutkimuksessaan Torvinen analysoi komediakirjailija Jean-François Regnardin, pappi Réginald Outhier’n ja kirjallisuuden professori Xavier Marmier’n Lappiin sijoittuvia matkakertomuksia ja niistä tehtyjä suomennoksia, jotka Marja Itkonen-Kaila on kääntänyt 1900-luvun loppupuolella.
Regnardin taltioima retki tehtiin vuonna 1681, Outhier’n 1736–1737 ja Marmier’n vuonna 1838.
Torvinen keskittyi etsimään teksteistä etenkin sitä, millaista kuvaa ne rakentavat Lapista, suomalaisuudesta ja saamelaisuudesta.
Regnardin 1600-luvulla kirjoittamassa matkakertomuksessa saamelaiset kuvattiin ”vaeltavina villeinä ja alkoholia juovina noitina, jotka kaiken lisäksi olivat seksuaalisesti hyvin vapautuneita”, kertoo Torvinen. Regnard luonnehti saamelaisia negatiiviseen sävyyn myös ulkonäöllisesti.
– Hän kuvasi saamelaiset varsin rumina ja pienikokoisina ja vertasi heitä jopa apinoihin.
Nykypäivän termein tällainen kuvailu nähtäisiin varsin rasistisena. Suomalaiset jäivät komediakirjoittajana tunnetun Regnardin kuvauksissa suorastaan sivuosaan.
– Heidänkin yhteydessään esiintyivät kuitenkin nämä villiyden ja juomisen teemat tai diskurssit eli puhetavat.
Myös suomalaisten saunominen kummastutti ranskanherraa.
– Häntä ihmetytti muun muassa saunomiseen liittyvä alastomuuden luonnollisuus. Etenkin se, kuinka miehet ja naiset saunoivat yhdessä.
Vaikka Outhier’n 1700-luvun matkakertomus jatkoi saamelaisten kuvaamista nomadisuuden kautta, syntyi papin kynästä saamelaisdiskurssiin myös uusia sävyjä.
– Outhier’n saamelaiset olivat edelleen yhteiskunnan marginaalissa, mutta villiyden sijaan tekstissä korostuu kirjoittajan sääli kuvattaviaan kohtaan. Eliväthän saamelaiset Outhier’n mukaan kurjuudessa, joutuivat esimerkiksi nukkumaan kylmässä tuulessa ulkona, tutkija kertoo.
Outhier’n mukaan myös suomalaiset elivät niukkuudessa. Matkakirjailijan näkemys suomalaisista oli kuitenkin edeltäjäänsä positiivisempi.
– Hänen tekstissään nousivat esimerkiksi esille erilaiset sosiaaliset ryhmät ja hierarkiat, kuten maaseudun suomenkieliset talonpojat ja kaupungin ruotsinkieliset porvarit. Suomalaisia toki ohjasivat erilaiset pakot ja velvollisuudet, mutta he olivat säntillisiä yhteiskunnan jäseniä.
Torvisen mukaan pappi ihaili myös suomalaisten lukutaitoa ja kristillisyyttä.
Tutkijan mukaan professori Marmier’n 1800-luvun Lappi-kuvaus muuttuu edeltäjiään romanttisemmaksi.
– Silloin suomalaisuuteen tuli hyvin vahvasti mukaan talonpoikaisdiskurssi.
Marmier’n tekstistä Torvinen löysi myös 1800-luvulle ominaisia rotuopillisia tendenssejä. Tutkijan hämmästykseksi ne osoittautuivat suomalaisten osalta hyvin positiivissävytteisiksi.
– Marmier kertoo kuvauksessaan, kuinka hän kohtaa suomalaisen rodun ensimmäisen kerran ja ihastelee näkemäänsä: suomalaiset miehet ovat kookkaita ja komeita, naiset kauniita ja sopusuhtaisia.
Marmier’lle suomalaiset olivat siis varsin ”kelpoja valkoisen rodun edustajia”, toisin kuin esimerkiksi eräille brittiläisille aikalaisilleen. Saamelaisiin matkakirjailija suhtautui kuitenkin kaksijakoisesti.
– Marmier jakoi heidät selkeästi meihin ja muihin. Retkikunnalle tutuksi tullutta saamelaisopasta kuvailtiin hyvin ylistävään sävyyn. Hän oli kookas, komea ja vahva kuin mänty, kun taas muut saamelaiset olivat likaisia ja viinan perään meneviä.
Tutkimuksessaan Torvinen tarkasteli myös sitä, miten vanhat matkakuvaukset olivat kääntyneet suomeksi.
Torvisen mukaan kääntäjä muun muassa yksinkertaisti ja selkeytti ranskalaisten kirjoittajien kieltä ja teki niistä näin sujuvampaa luettavaa suomalaiselle lukijalle. Käännösten kieli muuttui myös kuvailevammaksi ja tunnepitoisemmaksi.
– Tällaisten sanavalintojen, kuten lappalaiseukko tai -ukko, tarkoituksena saattoi olla esimerkiksi pehmentää negatiivisesti värittynyttä saamelaiskuvaa tai korostaa kohdetekstien humoristista sävyä.
Esikirjoituksissaan sekä ala- ja loppuviitteissään kääntäjä saattoi myös korjata kirjailijoiden tekemiä asiavirheitä.
– Näissä parateksteissä suomentaja usein myös esitteli henkilöitä tai kertoi muita lisätietoja ajan ilmiöistä. Näin hän toi teksteihin omat, modernit tulkintakehyksensä ja teki niistä samalla helpommin lähestyttäviä nykylukijoille.
Tutkija Merja Torvisen mukaan vanhoissa matkakertomuksissa esiintyvät teemat tulevat esille myös nykyajan suomalaisuuden ja saamelaisuuden kuvauksissa.
– Kyllä nämä samat diskurssit kaikuvat nykypäivään saakka, vaikkakin usein hieman muuntuneina. Nykyään toki niitä käytetään hyväksi muun muassa mainonnassa. Esimerkiksi Lapin turismissa saamelaisuuteen liitettyä eksotismia hyödynnetään usein, Torvinen toteaa.
Esimerkiksi saunomiseen liittyvät näkemykset ovat olennainen osa suomalaisuudesta rakennettua kuvaa.
– Aineistossani ranskalaiset muun muassa ihmettelivät suomalaisten fyysistä kestävyyttä saunomisen yhteydessä. Kuinka ihmiset saattoivat sietää saunan järkyttävää kuumuutta ja sen jälkeen vielä heittäytyä uimaan jääkylmään jokeen.
Torvisen mukaan tällainen hämmästely linkittyy suomennoksissa diskurssiin suomalaisesta sisusta.
– Tämä sisu-diskurssi tulee erityisesti käännöksissä esille eri sanavalintojen kautta.
Teksteissä esiintyvät kuvaukset alkoholin juomisesta liitetään usein yhä osaksi suomalaisuutta.
– Toisaalta teksteissä nousee esille myös sivistysdiskurssi, joka nykyäänkin liitetään vahvasti suomalaisuuteen suomalaisen koulun kautta.
Torvinen arvioi, että tietyt ranskalaisissa matkakertomuksissa saamelaisuuteen liitetyistä negatiivisista elementeistä ovat eläneet pitkään osana myös suomalaista saamelaisdiskurssia.
– Sen huomaa esimerkiksi Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan vanhoista saamelaissketseistä. Toisaalta aiheesta viime aikoina käydyistä keskusteluista myös näkee, että negatiivisetkin diskurssit voivat muuntua positiiviseen suuntaan.