
Maassamme on ennätyspitkien hallitusneuvottelujen jälkeen vihdoin hallitus. Orpon ”Vahva ja välittävä Suomi” -hallitusohjelmassa leikataan 4,2 miljardia euroa julkisista menoista. Kun hallitusohjelmaa tarkastelee ei voi välttyä ajatukselta, että leikkaukset maksatetaan tavallisilla työssäkäyvillä suomalaisilla. Pääministerin tulotasolla puolestaan kerrytetään 1 200 euroa vuodessa lisää sukanvarteen.
Kaikki leikkaukset asumistukeen, työttömän perusturvaan sekä toimeentulotukea saaviin osuvat pienituloisiin. Ansiosidonnaisen suuruus laskee 80-prosenttiseksi kahdeksan viikon työttömyyden jälkeen ja 75-prosenttiseksi 34 viikon työttömyyden jälkeen. Sosiaaliturvan lapsikorotusten poistaminen lisää köyhyysriskiä. Verotusta ei käytetä edes pieneltä osin vahvistamaan julkista taloutta.
Toimeentulon leikkaaminen ei toimi niiden kohdalla, jotka vain syystä tai toisesta eivät työllisty, kuten mielenterveys- ja päihdekuntoutujat tai muutoin terveyden kanssa kamppailevat. Hallitusohjelmassa ei ole tarjota kuin keppiä näille ryhmille. Kepin sijasta tarvittaisiin myös porkkanaa: päihde,- mielenterveys ja muita terveyspalveluita sekä lisää resursseja työvoimapalveluihin.
Palkansaajien kannalta hallitusohjelma on karua luettavaa. Lakko-oikeutta heikennetään, irtisanomisia helpotetaan, ansiosidonnaista porrastetaan, ensimmäinen sairauslomapäivä muutetaan palkattomaksi. Lista jatkuu ja se on pitkä.
Irtisanomiseen riittää asiallinen syy ja perusteettomat pätkätyöt sallitaan siten, että määräaikaisen sopimuksen voi solmia vuodeksi ilman erityistä perustetta.
Hallitus leikkaa arjen palveluista kovalla kädellä. Vasta rakentumassa olevat hyvinvointialueet joutuvat kovan leikkurin alle. Marinin hallitus sääti hoitajamitoituksesta ja hoitotakuusta, jotta ihmiset saisivat tarvitsemansa peruspalvelut. Nyt tätä lainsäädäntöä vimmalla puretaan. Syyskuun alusta voimaan tuleva 14 vuorokauden hoitoonpääsy jää pysyväksi, eikä Marinin hallituksen 1.11.2024 alkaen säätämää 7 vuorokauden hoitotakuuta toteuteta. Samalla rahaa lisää riittää kyllä Kelan sairausvakuutuskorvauksiin. Tämä lisää kansalaisten eriarvoisuutta, sillä yksityislääkäritoiminta on keskittynyt eteläiseen Suomeen.
Koska Lapissa on kaksi päivystävää sairaalaa historiallisista syistä, niin viime vaalikauden lopussa SDP:n ja keskustan yhteisponnistuksella saatiin osoitettua korvamerkittyä rahaa Länsi-Pohjan ja Savonlinnan sairaaloille 16 miljoonaa euroa päivystysten hoitamiseksi. Nyt tuore sosiaali- ja terveysministeri Juuso leikkasi ensitöinään nämä rahat pois ja taas palattiin lähtöruutuun sen osalta, miten Lapissa turvataan päivystys niukkenevilla resursseilla kahdessa paikassa. Aikamoista.
Lupauksista huolimatta koulutuskaan ei säästy leikkauksilta. Aikuiskoulutustuki leikataan ja vuorotteluvapaa poistetaan, vaikka juuri näiden nojalla monella on ollut mahdollisuus oppia uutta ja opiskella uuteen ammattiin. Myös vapaaseen sivistystyöhön kohdennetaan leikkauksia, joka johtaa kurssitarjonnan heikkenemiseen ja maksujen nostoon. Olisin toivonut hallitukselta myös hyväosaisia näihin talouden tasapainottamistalkoisiin mukaan.