"Koiria kuoli kuin kär­pä­siä"

2000-luvun alussa suomalaismies aloitti usein työpäivänsä murskaamalla koiranpentujen päitä vasaralla.

Mies oli ensimmäistä kertaa töissä koiratarhalla. Koirien lisääntymistä ei vahdittu ja sukurutsaisia pentuja syntyi hallitsemattomasti. Tapettavia vahinkopentuja oli talven aikana satoja.

Koirien tappamista perusteltiin miehelle sillä, että niitä kaikkia ei voi pitää, koska silloin tarha kasvaisi liian nopeasti. Koirien kastrointi taas oli kallista.

Kun täysikasvuisia koiria kuoli, työnantajan tärkein ohje oli, että kaulapanta on otettava talteen uusiokäyttöä varten. Koirien raatoja vietiin muovipusseissa jäteastioihin.

– Se oli ensimmäinen tarhani, joten en osannut verrata sitä mihinkään, mies sanoo nyt.

– Mutta kyllä se soti omaa oikeustajua vastaan.

Lapin Kansa haastatteli tätä juttua varten neljä lappilaisilla koiratarhoilla työskennellyttä ihmistä. Kaikki haastatellut ovat olleet töissä useilla tarhoilla ja toimineet myös esihenkilötehtävissä.

Kaksi haastateltua kommentoi aihetta nimettöminä sen arkaluontoisuuden vuoksi. Heidän henkilöllisyytensä ovat toimituksen tiedossa. Suurin osa kokemuksista on Ylä-Lapin alueelta.

Lapin Kansa kirjoitti viime viikolla Inarissa sijaitsevasta Ridenorth-ohjelmapalveluyrityksestä, jonka entiset työntekijät kertoivat koirien ja työntekijöiden järjestelmällisestä kaltoin kohtelusta.

Kaikki tässä jutussa kerrotut kokemukset ovat kuitenkin muista yrityksistä.

Haastateltujen mukaan vielä 10–20 vuotta sitten meno oli monilla koiratarhoilla raakaa.

Nina Lager työskenteli valjakkokoirien kanssa vuoteen 2015 asti. Lähes kaikki hänen entiset työnantajansa toimivat edelleen vetokoirayrittäjinä Lapissa.

Lagerilla on koiratarhavuosiltaan lukuisia kauhutarinoita. Yksi niistä liittyy yritykseen, jolla oli koiria kahdessa toimipisteessä. Lager lähti asiasta tehden tarkistamaan sitä pistettä, jossa hän ei ollut normaalisti töissä, ja järkyttyi.

Yhden koiran koko alaleuka roikkui pois paikoiltaan. Kun Lager toimitti koiran eläinlääkäriin, tämä totesi, että leuka oli jo alkanut mädäntyä. Koira jouduttiin lopettamaan.

– Kaikenlaisia onnettomuuksia voi sattua. Mutta olennaista on, miten asia sen jälkeen hoidetaan. Tämä koira oli odottanut hoitoa päiväkausia, Lager sanoo.

Tarhalla oli hänen mukaansa tuolloin yksin töissä vapaaehtoistyöntekijä, jolla ei ollut aiempaa kokemusta koirista.

Lager muistaa myös yrittäjän, joka yritti säästää koirien ruokintakuluissa syöttämällä näille kuolleiden valjakkokoirien lihaa. Yrittäjä kertoi asiasta itse Lagerille ja ihmetteli, miksi koirat olivat syömisen sijaan menneet koppeihinsa piiloon.

Osalla tarhoista koiria ei rokotettu lainkaan. Lager muistelee esimerkiksi yhtä työpaikkaansa, jossa sairaudet pääsivät leviämään vapaasti.

– Silloin koiria kuoli kuin kärpäsiä.

Nykyään Nina Lager pitää löytöeläintarhaa Inarissa. Työroolissaan hän saa joka talvi soittoja koiratarhojen työntekijöiltä, jotka kertovat koirien huonoista oloista tarhoilla.

Lagerin mukaan harva kuitenkaan uskaltaa viedä asioita eteenpäin. Kaikki eivät uskalla tehdä edes nimettömiä eläinsuojeluilmoituksia.

Osa ei halua ottaa tarhoilta kuvia koska pelkää, että kuvien ottaja saadaan selville.

Koiravaljakkoyritysten toimintaa valvotaan valvontaeläinlääkärin tekemillä tarkastuksilla. Niistä kuitenkin sovitaan lähes aina yrittäjän kanssa ennakkoon.

Tähän juttuun haastateltujen työntekijöiden mukaan tämä on ongelmallista, koska monilla tarhoilla on vakiintuneita käytäntöjä, joilla olosuhteet saadaan tarkastuskäyntien ajaksi näyttämään todellista paremmilta.

Koirien vesikupit ehditään täyttää ja eläinten kettingit pidentää. Ketjujen pituuden säätely onnistuu esimerkiksi klipsikiinnityksellä.

Nina Lagerin mukaan lyhyitä kettinkejä suositaan, koska silloin samaan tilaan mahtuu enemmän koiria. Lisäksi lyhyt ketju pienentää aluetta, jolta koiran ulosteita tarvitsee kerätä.

Lager tietää myös yrityksiä, joissa huonokuntoisimmat koirat on tapana kärrätä tarkastuksen ajaksi trailerilla pois kenneliltä.

Kaikki haastatellut toivovat alalle enemmän valvontaa ja pistotarkastuksia. Sillä tavalla väärin toimivat yritykset löydettäisiin helpoiten.

– Me tiedämme, mitä eläinlääkäri katsoo. Ne asiat on aika helppo laittaa hetkeksi kuntoon, yksi heistä sanoo.

Mikael Waltari on työskennellyt lappilaisilla koiratarhoilla reilut kymmenen vuotta.

Hänen mukaansa ala on kehittynyt sinä aikana valtavasti. Yksi syy on, että nykyään asiakkaat kulkevat puhelin kourassa ja ottavat kaikesta valokuvia.

– Se on pakottanut yrittäjät muuttamaan toimintatapojaan.

Vaikka ihminen ei olisi koira-alan ammattilainen, hän näkee Waltarin mielestä kyllä, jos koirat ovat arkoja, liian laihoja tai eivät suostu starttaamaan safarille.

– Ei tarvita kuin yksi video, joka menee viraaliksi, niin siinä kohtaa liiketoiminta on aika heikoissa kantimissa.

Toisaalta turistit näkevät harvoin koiratarhoja tai sitä, mitä tapahtuu kulissien takana, sanoo Nina Lager.

– Kännykät auttavat osaan ongelmista, mutta eivät kaikkiin.

Haastatellut arvioivat, että yleisesti ottaen koiratarhoilla työskentelevien ammattitaito on lisääntynyt.

– Ennen tuntui, että tarhalle tulivat ne, jotka eivät päässeet mihinkään muualle. Nyt on menty siihen suuntaan, että alalla työskentelevät tietävät, mitä tekevät, arvioi yksi haastatelluista.

Toinen haastateltu kertoo, että 1990-luvulla ulosteet saatettiin jättää tarhoilla pitkiksi ajoiksi siivoamatta. Nykyään yrityksissä ymmärretään paremmin hygienian tärkeys.

Yksi haastatelluista sanoo, että aiemmin koirat tavallisesti lopetettiin, kun ne eivät enää soveltuneet työkoiriksi.

Nykyään monella yrityksellä on eläkeläistarha, jossa vanhat koirat saavat viettää eläkepäiviään.

Viime vuosien uusi ilmiö on, että yhä useampi hotelli ja lomakeskus haluaa oman koiratarhan.

Haastateltujen mukaan on tavallista, että valjakkokoirasafarien myynnissä ei kuunnella tarpeeksi tarhalla työskentelevien näkemyksiä. Koska safarien kysyntä on suurta, niitä halutaan myydä mahdollisimman paljon.

Koirat eivät kuitenkaan jaksa juosta loputtomasti. Ne ovat eläviä olentoja, jotka tarvitsevat lepoa.

– Pahimmillaan koira kuolee, jos sitä juoksutetaan liikaa, yksi haastatelluista sanoo.

Jos koirat safarille lähtöä odottaessaan makaavat maassa eivätkä hauku, se on huono merkki.

– Jos eläin ei itse halua lähteä juoksemaan, kun naru vedetään irti puusta, silloin on myyty yli, yksi haastateltu sanoo.

Haastateltujen mielestä järkevintä olisi aloittaa myynti vähän varovaisemmin ja jättää reserviin varavaljakoita. Jos säät suosivat ja koirat pysyvät kunnossa, safareita voisi avata myyntiin lisää.

– Olen itse tehnyt niin, että olen avannut kauden aikana paikkoja nettivaraukseen. Ne on myyty loppuun noin tunnissa, yksi työntekijöistä kertoo.

Koirienpidossa suurin kuluerä ei ole eläinten ruoka, vaan työntekijöiden palkka.

Varsinkin kesäaikana monilla koiratarhoilla mennään siksi nykyäänkin minimimiehityksellä. Haastateltujen mielestä on vastuutonta, että iso koiratarha jätetään kesäksi parin vastikään alalle tulleen työntekijän harteille.

He korostavat, että tarhan menestyksekäs pyörittäminen vaatii selkeitä rutiineja ja sitoutunutta henkilökuntaa. Koiria hämmentää, jos säännöt muuttuvat jatkuvasti.

Kokemattoman työntekijän on myös vaikea nähdä, milloin koira ei voi hyvin.

Yhden haastatellun mukaan omistajat eivät myöskään aina hahmota sitä, että koirilla on erilaisia luonteita.

Sen sijaan ostetaan huskeja ja oletetaan, että ne juoksevat joka päivä koko ajan, koska ne ovat huskeja.

– Jos sinulla on sata työntekijää, olet aika pimeä, jos kuvittelet, että ne kaikki sata ovat ahkeria ja aina ajoissa töissä. Sama se on koirilla.

Alalla on totuttu siihen, että joulukuussa koirista ja oppaista revitään irti kaikki mahdollinen, sanoo viime talveen asti tarhoilla työskennellyt mies.

Viime talvena joulukuu ei enää riittänyt. Valjakkoajelut oli myyty loppuun marraskuusta maaliskuulle.

Välillä koiria kuoli, mikä tarkoitti, että jäljelle jääneet koirat joutuivat juoksemaan entistä enemmän.

– Ymmärrän, että Lapissa raha pitää tehdä lyhyessä ajassa, mies sanoo.

– Mutta kausi on jo pidentynyt entisestä. Että olisiko siinä vähän varaa hellittää.

Mies ei aio enää palata koiravaljakkotöihin.

Hänen mielestään alalla on menty riskirajoilla jo pitkään. Safarit myydään loppuun joulukuun alusta alkaen, vaikka kukaan ei tiedä, onko silloin lunta.

Hän muistaa, miten kuutisen vuotta sitten koirasafareita tehtiin rapakelissä mönkijöillä, kun lunta ei tullutkaan. Heti kun lunta satoi muutama sentti, koirat siirrettiin vetämään isoja rekiä.

– Reen jarru ei toimi, kun lunta on niin vähän. Se oli hengenvaarallista.

Kun massaturismi ja valjakkokoirat yhdistetään, hinnan maksavat aina koirat, sanoo Nina Lager.

– Safarien pitäisi olla niin kalliita, että kaikilla ei ole niihin varaa.

Nina Lager peräänkuuluttaa myös tilaajan vastuuta. Hänestä Lapin hotellien pitäisi tarkemmin selvittää, millaisilta yrityksiltä ne tilaavat safarinsa.

Haastateltujen mielestä koiravaljakkobisnestä olisi mahdollista tehdä kannattavasti, vaikka koirien ja ihmisten oloista huolehdittaisiin kunnolla.

– Se on kiinni siitä, paljonko haluat sitä rahaa, yksi heistä sanoo.

Mikael Waltari työskentelee nyt johtotehtävissä koiravaljakkoyrityksessä, jossa sekä koirista että työntekijöistä yritetään pitää mahdollisimman hyvää huolta.

Tarhan työntekijät saavat vaikuttaa safarien määrään, ja työntekijöiden työpäivät pyritään pitämään kovimman sesongin aikanakin kohtuullisina.

Sillä tavalla huolehditaan Waltarin mukaan niin työntekijöistä, asiakkaista kuin koiristakin.

– Jos ihminen tekee kaksi viikkoa 12 tunnin päiviä ilman vapaita, ei voi olla enää psyykkisesti kunnossa. Yliväsymys aiheuttaa sen, että alkaa sattua vahinkoja.

Kaikki haastatellut muistuttavat, että alalla on myös paljon toimijoita, jotka huolehtivat koirien hyvinvoinnista.

– Tietenkään kaikki yritykset eivät toimi väärin. Se on se itsestäänselvyys, joka pitää aina muistaa sanoa, Nina Lager sanoo.

– Mutta tällaista toimintaa ei saisi olla ollenkaan. Yhdenkään koiran ei pitäisi kärsiä.