Istun keskiyöllä lentokoneessa. Katselen kymmenen kilometrin korkeudessa hyytävän pakkasen huurtaman ikkunan lävitse siiven keltaista valoa. Ikkunan jäähiutaleet särkevät valopallon sadoiksi säteiksi. Kuin pieni komeetta, joka on tullut levolle siiven nokkaan. Hetkeksi paikkaan, jossa aika kuluu eri tavalla. Ajan vaippaan, jossa muuta maailmaa ei ole.

Aika on käsitteistämme mielenkiintoisin. Se pitää strukturoidun yhteiskuntamme kasassa.