Kuvagalleria: Posiolla kiivettiin sisään tuulivoimalaan – Tuulivoimapuiston avajaiset keräsivät noin 150 ihmistä Vitikkotunturiin yhteismetsään
Mikä on oikea hinta tuulivoimala-alueen maapohjasta? – metsäasiantuntija painottaa, että sopimuksessa on muutakin tärkeää katsottavaa kuin vuokrataso
Merituulivoimaa tulee Perämerelle hitaasti – uusi Metsähallituksen alueen tuulivoimapuisto voi näkyä Hailuotoon 2030-luvulla, jos hanke toteutuu
Auto joutui harvinaiseen onnettomuuteen rakenteilla olevassa tuulipuistossa Koillismaalla – "Eletään vielä poikkeustilannetta, ja jäänheiton riski on suurempi"
Murtotuulen ensimmäiset voimalat kytkettiin verkkoon Posiolla – koko tuulivoimapuisto on tarkoitus saada käyttöön vuoden loppuun mennessä
Liikenteeseen muutoksia tuulivoimaloiden kuljetusten vuoksi Ranualla – kuljetukset alkavat lauantaina ja kestävät heinäkuusta syyskuuhun
Jo kahdelle Kemijärven tuulivoimahankkeelle on näytetty punaista – Puolustusvoimia toivotaan mukaan keskusteluun: "Muuten näiden vieminen eteenpäin on rahan polttamista"