-

Alussa oli joki, saari ja kaksi katua

Tornio on palanut pahasti ainakin kuusi kertaa. Kaupunkia on yritetty siirtää vähintään viidesti. Kuvasarja kuljettaa läpi Tornion 400-vuotisen historian. Sinä aikana se on kasvanut kahden kadun pikkukaupungista laajaksi 22 000 asukkaan rajakaupungiksi.

Tilaajille
Tilaajille

Uusintajuttu, julkaistu ensimmäisen kerran 8.6.2021.

Jutun lähteenä on käytetty kolmiosaista Tornion historia -kirjasarjaa. Ensimmäisen osan (1971) on kirjoittanut Ilkka Mäntylä, kaksi jälkimmäistä (2007 ja 2010) Ilkka Teerijoki. Kuvituksen karttapiirrokset perustuvat kirjoissa oleviin vanhoihin karttoihin. Lisäksi lähteenä on käytetty netistä löytyviä vanhoja alkuperäisiä karttoja.

1621

Ensimmäisen kerran kuningas Kustaa II Aadolf perustaa Tornion kaupungin syksyllä 1620 Seskarön saarelle. Alueen kauppiaat kieltäytyvät muuttamasta sinne, joten idea haudataan hiljaisuudessa. Kaupunki perustetaan uudestaan seuraavana keväänä nykyiselle paikalleen Suensaarelle.

-

Suensaari on vanha kauppapaikka jo ennen kaupungin perustamista.

Lue Digiä _vain 1 €/kk_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita