Päivittyvä lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le Lapissa

Koronaseuranta: Maa­nan­tain ko­ro­na­seu­ran­ta: Suo­mes­sa 345 uutta ko­ro­na­tar­tun­taa: sai­raa­la­hoi­don tarve kas­va­nut, Län­si-Poh­jas­sa neljä ja Lapin sai­raan­hoi­to­pii­ris­sä seit­se­män uutta tar­tun­taa, Ivalon ter­veys­kes­kus ruuh­kau­tu­nut

Kolumni

Vih­doin­kin kei­kal­la: an­tau­duin inst­ru­men­tik­si elä­mäl­le ja pistin atomit vä­räh­te­le­mään

Jaakko Laitinen on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti ja rovaniemeläinen vapaa taiteilija.
Jaakko Laitinen on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti ja rovaniemeläinen vapaa taiteilija.
Kuva: Jussi Leinonen

Terveisiä Etelä-Savon maakunnasta suurenmoisesta Savonlinnan kaupungista! Reippaat kymmenen vuotta olemme bändini kanssa kiertäneet Suomea ja Eurooppaa keskimäärin touhukkaalla 70 keikan vuositahdilla, joka toki kalpenee Lappi-musiikin suurmestareiden Souvareiden lukemien rinnalla.

Kuitenkin ovat keikat olleet toista vuotta tauolla, ja aikaa huilailuun on järjestetty valtiovallan toimesta. Onneksi ihminen on tunnetusti hyvin mukautuvainen eläin ja tottuu kaikkeen – myös toimettomuuteen ja normaalin sesonkiajan eli kesän viettämiseen mökillä ja grillin ääressä.

Huomasin jopa hieman hirvitteleväni ajatuksia ramppaamisesta, tuntien autoistumisista, lyhyistä yöunista ja pohtivani, jaksaako sitä enää keikoille lähteäkään.

Enpä muista ABC:n sämpylävitriinin tuijottelun tuntuneen koskaan näin liikuttavalta.

Vaan jaksoipa sitä, kun keikkakesä 2021 hieman jälkijättöisesti heinäkuussa käynnistyi. Kaikki keikkailuun liittyvä auton pakkaaminen, soittokamojen kanniskelu, soundien vääntäminen checkissä, odottelu huonon huumorin merkeissä tuntui tutulta ja rakkaalta – itse aktista nyt puhumattakaan.

Antautua instrumentiksi itselleen elämälle ja pistää ilman atomit värähtelemään ääninä luoden tunteita, merkityksiä, aavistuksia ja oivalluksia kuulijoiden tajuntoihin. Tätä minun kuuluu tehdä ja tässä olen hyvä. Enpä muista ABC:n sämpylävitriinin tuijottelun tuntuneen koskaan näin liikuttavalta.

Kaikki on ollut hyvin järjestettyä kulkutautitodellisuus huomioon ottaen, ja ihmiset fiksusti käyttäytyviä. Ei siis ihme, ettei keikoille ja kulttuuritapahtumiin ole korona-aikana yhdistetty tartuntaketjuja. Alamme on käyttäytynyt turhankin kiltisti, samalla kun toisilla aloilla on mälläilty menemään.

Mutta reissulla on myös loputtoman kiinnostavaa istua suomalaisten eri paikkakuntien torikahviloissa kuppi kahvia ja jokin paikallinen leipomus edessäni paikallista murretta ja yleismeininkiä salakuunnellen. Tutkia suurpaikkakuntien säpäkkyyttä tai pienempien paikkojen zeniläistä leppoisuutta ja minkälaisina puheen vivahteina tämä tunnelma murteissa ilmenee.

Miten vaikkapa tämä Savonlinnassa puhuttu kieli rovaniemeläisen korvaan on tuttuudessa ja vieraudessaan kiehtovaa: tuttuun mie-ilmaisuun yhdistyy moninaisia vieraampia savokarjalaisia elementtejä, kuten viehkeä miun.

Mikään murre ei ole toista kauniimpi (paitsi ehkä Väylän varren murre), mutta kaikkein mahtavinta on kielen moni-ilmeisyys, elävyys ja luontainen standardoinnin kaihtaminen. Kieli on kuin abstrakti elävä organismi, joka alati muuttuu mukautuen ympäröivään elävään todellisuuteen.