Venäjä on tullut tunnetuksi paitsi näytösoikeudenkänneistään myös näytösvaaleistaan, joista tuorein nähtiin viikonvaihteessa. "Presidentinvaali" sujui Kremlissä etukäteen kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan. Valta on ja pysyy Venäjää koko 2000-luvun ajan hirmuhallitsijan lailla johtaneen Vladimir Putinin näpeissä.
"Sotilaallista erityisoperaatiota" – Venäjän Ukrainassa 2022 käynnistämää täysimittaista hävityssotaa – seurasi "äänestyksellinen erityisoperaatio", missä Kreml pyrki naamioimaan kansanvaalin täydellisen irvikuvan demokraattiseksi, kansaa yhdistäväksi tapahtumaksi. Rituaalinomainen propagandanäytelmä tuskin teki vaikutusta edes pelolla johdettuun Venäjän kansaan, joka tuntuu alistuneen kohtaloonsa.
Näillä näkymin Putin on ja pysyy Venäjän presidenttinä kuolemaansa asti. Ja kun aika miehestä vihdoin jättää, uusi Putin astunee hänen tilalleen.
Nyky-Venäjä muistuttaa monella tavalla Josif Stalinin Neuvostoliittoa, mikä lienee ollut myös Stalinin ihailijaksi ja Neuvostoliiton kaipaajaksi tunnustautuneen Putinin tavoite. Hänen äänisaaliinsakin, reippaat 87 prosenttia, alkaa lähennellä esikuvan kannatuslukuja.
Putinin kannatus kertoo siitä, kuinka autoritääriseksi valtioksi Venäjä on johtajansa käsissä muuttunut ja siitä, miten valta on muuttanut Putinia. Vielä edellisissä, vuoden 2018 näytösvaaleissa Putinin tyytyi alle 77 prosentin kannatukseen. Ehkä seuraavissa "vaaleissa" nähdään jo yli 90 prosentin lukemia, jos vaaleja tarvitsee ylipäätään enää järjestää.
Kulissivaalien tulos kertoo Putinin otteen kiristymisestä. Hän haluaa viestiä olevansa maansa suvereeni johtaja, jota kenenkään ei kannata edes yrittää haastaa.
Todelliset haastajat ovat tosin olleet jo pitkään vähissä, sillä he ovat kuolleet yksi toisensa jälkeen salamurhissa tai muissa epäselvissä olosuhteissa. Oppositiosta on jäljellä vain hajanaiset rippeet, jotka nekin toimivat lähinnä ulkomailta käsin.
Putinin ote Venäjästä on pelon ilmapiirin sekä maan joka kolkkaan yltävän propagandan ansiosta niin vahva, että hän olisi voittanut vaalit todennäköisesti ilman vilppiäkin. Näytösvaaleihin turvautuminen tässä tilanteessa kielii kansaan kohdistuvasta, yhä vainoharhaisemmaksi muuttuvasta epäluulosta, mitä voidaan pitää diktaattoreiden ammattitautina.
Vaikka Venäjän ja sen myötä myös Euroopan tulevaisuus näyttää juuri tällä hetkellä umpisynkältä, toivoa on aina olemassa. On hyvä muistaa, että Venäjän edeltäjää, kommunistista Neuvostoliittoakin pidettiin pitkään ikuisena, kunnes se hajosi ja kuoli 1990-luvun alkupuolella omaan mahdottomuuteensa.
Putin jatkanee vaalivoiton myötä entisellä, sotaisella linjallaan. Hän on julistanut päämääräkseen lännen valta-aseman murskaamisen ja rajattoman Venäjän jumalallisen suuruuden palauttamisen, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Esimakua tästä on saatu Ukrainassa, missä sota jatkuu kolmatta vuotta. Sen loppumista lienee turha odottaa niin kauan kun Putin on vallassa, sillä uudesta, isänmaallisesta sodasta on kehittynyt nyky-Kremlin ideologinen peruspilari.
Tosin vähissä taitavat olla vastapuolellakin ne, jotka suostuvat neuvottelemaan rauhasta Putinin kaltaisen sotarikollisen kanssa.
Putin lähentelee vaalituloksellaan Turkmenistanin presidentin Saparmurat Nijazovin saavutuksia. Hän voitti 1992 presidentinvaalit 99,50 prosentin äänisaaliilla, mitä pidetään virallisena maailman ennätyksenä. Epävirallinen ennätys on yhä neuvostojohtaja Stalinin hallussa. Hän on tiettävästi ainoa valtiojohtaja, joka on yltänyt vaaleissa yli sadan prosentin kannatukseen. Eräässä Neuvostoliiton vaalissa yksi vaalipiireistä kirjasi Stalinille peräti 137 prosentin kannatuksen. Tosin murskavoittaja itse suhtautui menestykseensä pragmaattisesti. "Eivät äänestäjät ratkaise vaaleja, vaan äänten laskijat", hänen väitetään sanoneen.