Venäjää on mahdotonta ymmärtää ainakaan järjellä. Se lienee toistaiseksi paras selitys juhannusviikonlopun dramaattisille tapahtumille itänaapurissa.
Palkkasoturiyhtiö Wagnerin aseellinen kapina ja marssi kohti Moskovaa sekä marssin keskeyttäminen ja kapinapäällikkö Jevgeni Prigozhinin siirtyminen Valko-Venäjälle "turvaan" oli hämmästyttävä ja hämmentävä näytelmä, jollaisia on tosin nähty Venäjällä aiemminkin. Vielä ei tiedetä edes sitä, oliko kyse todellisesta kapinayrityksestä – niin paljon outoja piirteitä siihen liittyi.
Miksi kapinallisia ei pysäytetty? Miksi Prigozhin vetäytyi Valko-Venäjälle? Onko valta Venäjällä enää Vladimir Putinin käsissä? Kuka johtaa maan kansalliskaartia ja turvallisuusorganisaatioita vai johtaako kukaan?
Varmaa on vain se, että Suomen naapurina on alati arvaamaton ydinasevaltio, jonka seuraavaa siirtoa ei tunnu tietävän kukaan. Mahdetaanko sitä tietää edes Venäjällä?
Moni suomalainen ehti jo iloita vallankaappauksesta ja sotarikoksiin syyllistyneen Putinin mahdollisesta syrjäyttämisestä. Tosin iloon ei olisi ollut välttämättä mitään syytä, vaikka Prigozhin olisi onnistunut yrityksessään – jos kyse edes oli vallankaappauksesta – sillä kyseisellä, rankkoihin sotarikoksiin syyllistyneellä sotapäälliköllä tuskin on tarjota Venäjälle parempaa tulevaisuutta.
Prigozhinin johdossa maa ajautuisi todennäköisesti veriseen sisällissotaan ja kaaokseen, mikä sillä tosin voi olla edessään joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.
Kaikki se, mitä idän mysteerivaltiossa tapahtuu, vaikuttaa aina Suomeen. Näin oli jo Neuvostoliiton aikana, eikä tilanne ole muuttunut Venäjän myötä. Kyse on jatkuvasta uhasta, johon olemme aikojen saatossa sopeutuneet myös Lapissa, mistä on vain ohjuksen kantaman matka Kuolan ydinaseilla varusteltuihin sotilastukikohtiin.
Vaikka Suomi esitti vuosikymmeniä yhteistyöhön ja avunantoon kykenevää yya-naapuria, varauduimme koko ajan ystävämme hyökkäykseen. Venäjän järjetön hyökkäys Ukrainaan teki Suomen valtiojohdolle ja suomalaisille selväksi, ettei oma, vahva armeija ole välttämättä riittävä peloke veren makuun päässeelle Putinille.
Suojan hakeminen puolustusliitto Natosta oli pakon sanelema siirto, jonka onnistumisesta voimme tässä tilanteessa onnitella paitsi poliittisia johtajiamme myös itseämme.
Monet merkit viittaavat siihen, että Putinin valtakausi on kääntynyt loppusuoralle. Suomen kannalta olisi ihanteellisinta, että valta vaihtuisi verettömästi ja Kremlin uusi valtias tekisi lopun sodasta ja suur-Venäjä-haihattelusta. Venäjän historian valossa tämä on tosin toiveajattelua.
Suomessa onkin jo varauduttu siihen, että jossain vaiheessa idässä rytisee ja se näkyy rajoillamme vähintäänkin pakolaisaaltona.
P.S.
Venäjällä heikko johtaja on nopeasti entinen johtaja. Jos Putin ei osoita selkään puukottajaksi ja maanpetturiksi kutsumalleen Prigozhinille niin sanotusti kaapin paikkaa – käytännössä vankilaa tai kuolemaa epäselvissä olosuhteissa – hän vaikuttaa heikolta johtajalta. Se tarkoittaisi lopun alkua Putinin tsaariudelle ja punaisen maton levittämistä uudelle tsaarille. Ratkaisevassa asemassa on Kremlin valtiaan turvallisuudesta huolehtiva, jopa yli 340 000 sotilaan kansalliskaarti. Kuka sitä parhaillaan komentaa?