Veken Kalusteen perustaja Veijo Ranua sai antaa keskiviikkona haastatteluja moneen mediaan, kun verotiedot paljastivat, että Lapin viiden suurituloisimman joukossa oli neljä saman perheen jäsentä.
Isän ja kolmen pojan yhteen lasketut verotettavat tulot ylittivät kymmenen miljoonaa euroa. Veroja nelikko maksoi tuloistaan 3,5 miljoonaa. Tulojen taustalla oli perheyrityksen osake-enemmistön myyminen sijoitusyhtiöille.
Juttelin Veijon kanssa ensi kertaa, kun soitin hänelle ja kyselin perheyrityksen historiasta, omistuksesta ja kasvattamisesta. Veijo kuulosti mukavalta ja maanläheiseltä mieheltä – sellaiselta, jolta ostaisi mielellään käytetyn auton tai uuden sohvan.
Veropäivää kutsutaan joskus myös kateuspäiväksi, mutta luulenpa että suurin osa ihmisistä suo Veijolle hänen miljoonatulonsa, koska ne perustuvat nollapisteestä lähteneeseen yritystoimintaan ja kolmen vuosikymmenen elämäntyöhön.
Veropäivän jälkeen mietiskelin miltä tuntuisi olla yhtäkkiä rikas. Tästähän moni meistä näkee päiväunia, mikä näkyy vaikkapa lottopelien pysyvässä suosiossa.
Täysosuman saaminen on äärimmäisen epätodennäköistä, mutta ihmiset eivät lottaakaan rikastuakseen, vaan oikeuttaakseen haaveensa siitä.
Veikkaus laski pari vuotta sitten, että Suomeen on loton 50-vuotisen historian aikana tullut noin 1 300 lottomiljonääriä. Se on loppujen lopuksi vähän, sillä verotietojen mukaan yksin viime vuonna 1 255 suomalaista sai yli miljoona euroa ansio- ja pääomatuloja.
Osa isoista pääomatuloista voi juontua esimerkiksi perittyyn varallisuuteen, mutta voinee turvallisesti sanoa, että verrattomasti useampi rikastuu omalla työllään kuin tuurilla, vaikka välillä muuta väitetään.
Me miljooniamme vielä odottavat voimme lohduttautua sillä, että useimmat äveriäät suomalaiset eivät leveile omaisuudellaan, vaan hekin haluavat elää tavallista elämää. Sen tavoittelu onkin paljon helpompaa ja palkitsevampaa kuin äkkirikastumisen vartominen.
Palataan vielä Veijoon. Jälkeen päin Ranuan perheestä ei jäänyt mieleeni päällimmäiseksi menestyksekäs yritystoiminta, vaan perhe itse.
Veijo kertoi, että hänellä on vaimonsa kanssa peräti kaksitoista lasta. Lapsenlapsiakin on kertynyt jo 28. Vanhimmat heistä ovat nyt lukioikäisiä.
Vanhoina kuolinvuoteillaan ihmiset eivät harmittele menettämiään kauppoja tai tarttumatta jääneitä työtarjouksia. He katuvat eniten sitä, etteivät ole viettäneet enemmän aikaa lastensa ja lastenlastensa kanssa, kun nämä olivat pieniä.
Olen varma, että kun Veijo viettää sunnuntaina isänpäivää, hänen suurin aarteensa ei ole pankkitilillä, vaan ympärillä olevissa perheenjäsenissä.