Lieneekö merkki varhaisen vanhuuden, kun entistä useammin huomaan vertailevani mennyttä ja nykyistä maailmaa, ja vääjäämättä tulevat mieleen Matin ja Tepon laulun sanat ”Tunnen kuinka vauhti kiihtyy…”, eikä se – toisin kuin laulussa – itsestäni välttämättä tunnu kovin hyvältä asialta.

Vaikka meillä kuluu elämän välttämättömyyksiin (ruuan hankinta, asumuksen ja kehon lämpimänä pitäminen) entistä vähemmän aikaa, niin sitäkin enemmän tuntuu aika kuluvan kaikkeen muuhun siinä määrin, ettei se meinaa millään piisata.