Sanotaan, että yhteiskunta on niin hyvä kuin se pitää huolta sen heikoimmista jäsenistä. Mitä se kertoo meidän yhteiskunnasta? Onko se hyvä? Täyttääkö se hyvän yhteiskunnan kriteerit ja mille kohden mittari pysähtyy kymmenen asteikolla?
Olet 90-vuotias, maksanut koko aikuisikäsi veroja ja näin suorittanut oman vastuuosuutesi maasi puolesta. Sen puolesta, että kun olit nuori, keski-ikäinen ja eläkeiän saavuttanut, yhteiskunta pystyi lahjoittamillasi varoilla – jotka olit hankkinut töitä tekemällä eli pitämällä omalta osaltasi yhteiskuntaa pystyssä – huolehtimaan heikoimmista.
Saatko nyt vastinetta uhrauksillesi? Summa, jonka lahjoitit, on suuri, jos olisit voinut säästää sen omaa vanhuuttasi varten.
Sinä vanhus, joka nyt olet heikoin, olitpa sitten köyhä, keskituloinen tai rikas, olet ansainnut huolenpitosi, kunnes siirryt tästä maailmasta toiseen. Olet ansainnut hyvän vanhuuden, jossa robotti ei korvaa hoitajaa, joka hetken viettää aikaansa kanssasi ja antaa sinulle lasillisen vettä juodaksesi ja lääkkeet ottaaksesi. Sinä maksat siitäkin, et pyydä ilmaiseksi.
Sinä vanhus, joka istut yksin seuranasi televisio ja lääkerobotti, tiedä, että olet tärkeä ja ainutlaatuinen heikkonakin, Jumalan silmissä, eivätkä poliittiset päätökset sitä voi horjuttaa.
Voimia kaikille hoitajille. Te, jos ketkä, olette yhteiskunnan heikoimman osan hiljaiset sankarit.