Kun ikää karttuu, seuraan huolestuneena sitä, miten isänmaamme kohtelee vanhuksia. Hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi. Keskussairaala joutuu majoittamaan sinne kuulumattomia ihmisiä, jotka vievät sairaalapaikkoja niitä tarvitsevilta. Potilaita siirrellään naapurikuntiin.
Väitetään, että ihmiset haluavat asua loppuun asti kodeissaan. Näin on, jos kunto on vielä hyvä ja jaksaa selvitä arkisista askareista ilman apuvoimia. Kun kunto romahtaa, alkavat ongelmat.
Yhteiskunta on yrittänyt järjestää kotihoitopalveluita kotisairaanhoitoineen. Kun joka paikassa tuntuu olevan henkilöstöpula, on hoitohenkilökuntaakin liian vähän. Hoitajilla on kiire, 15 minuutin piipahduksia keritään asunnoissa tekemään.
Kävin katsomassa entistä, nyt 90-vuotiasta työkaveriani, joka asui yksin kerrostaloasunnossaan. Hänellä oli katetri ja pussi roikkui rollaattorissa. Ulos ei ollut enää asiaa.
Pahoitin mieleni. Minusta tällaisten vanhusten paikka on ehdottomasti vanhainkodissa, missä olisi kaikki tarvittava hoito ja ennen kaikkea siellä näkisi muitakin ihmisiä ja olisi keskustelukumppaneita.
Vanhukset hoidetaan talous edellä. Siksi ilmeisesti vanhainkodit on lakkautettu ja on siirrytty kammottavaan kotihoitoon myös liian huonossa kunnossa olevien vanhusten osalla. Tulee mieleen juttu eskimoista, jotka hoitivat vanhuusongelmat arktisilla alueilla. Vanhus vietiin jäälautan reunalle. Jääkarhut hoitivat ongelman edullisesti.
Tämmöisessä pisteessä on pian vanhustenhoitomme, jos tämä meno jatkuu. Ainoa toivo on se, että hallitus saa talouden kuntoon. Se on A ja O sille, että sosiaalipalvelutkin saadaan tulevaisuudessa hoidettua, samoin muut valtakunnan asiat.
Leikkaukset saattavat tehdä kipeää monille, mutta vielä kipeämpää on odotettavissa, jos taloutta ei saada kuntoon. Ongelmat tulevat tällöin lainanmaksuineen ja muineen perinnöksi lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Toivottavasti heillä on vanhustenhoito jo paremmalla tolalla.