Inarin yhteismetsässä odotellaan kuumeisesti hallituksen päätöstä vanhojen metsien suojelun kriteeristöstä, jonka toivotaan päättävän vuosia jatkuneen pattitilanteen pohjoisen puukaupassa (LK 18.9.). Toiveissa on paitsi loppu "löysässä hirressä roikkumiselle" myös oikeudenmukainen korvaus alueista, jotka mahdollisesti jäävät talouskäytön ulkopuolelle.
Toiveikkuuteen sisältyy myös epävarmuutta. Pelkona on, että tiettyjen leimikoiden "saarto" Ylä-Lapissa jatkuu kriteereistä huolimatta, eikä valtiolla riitä rahaa puukaupallisten menetysten kompensoimiseen.
Pelkoon onkin aihetta, sillä "saarron" aiheuttanut ympäristöjärjestö Greenpeace (GP) on kritisoinut ankarasti maa- ja metsätalousministeriön (MMM) kesäkuussa julkistamaa kriteeriesitystä sekä vaatinut muiden luontojärjestöjen tavoin raja-arvojen laskemista, jotta suojeluun saadaan enemmän ikääntyneitä metsiä.
Kriteeristö on ollut kesän ajan lausuntokierroksella ja sen odotetaan valmistuvan lähiaikoina. Kun vanhan metsän määritelmä on valmis, metsäteollisuuden puun ostot loppuvat tällaisista metsistä – omistajasta riippumatta – elleivät ole jo loppuneet.
Taustalla on EU:n biodiversiteettistrategia, joka velvoittaa kaikki jäsenmaat suojelemaan vanhat ja luonnontilaiset metsänsä. EU on määritellyt sen, mitkä piirteet ratkaisevat metsän vanhuuden, mutta jäsenmaat ovat saaneet itse määritellä tarkat raja-arvot.
Metsähallitus on arvioinut, että 80 000–90 000 hehtaaria valtion metsistä päätyy kriteerien myötä suojeluun. Määrä täsmentyy, kun jo käynnissä oleva inventointi valmistuu ensi vuonna. Yksityismetsissä, joihin Inarin yhteismetsäkin lukeutuu, kriteerit täyttäviä metsiä on huomattavasti vähemmän ja niistäkin valtaosa löytyy pohjoisesta.
GP ja muutkin ympäristöjärjestöt ovat pyrkineet vaikuttamaan erilaisilla painostustoimilla jo 1980-luvulta lähtien siihen, etteivät puunostajat osta Metsähallituksen puuta sieltä, missä järjestöjen käytännössä itse määrittelemät luontoarvot täyttyvät. Lakiin kirjattu omaisuudensuoja on saanut kyytiä sittemmin myös yksityismetsissä.
Lapissa kovin isku on kohdistunut Inarin yhteismetsään, missä hakkuut ovat olleet pysähdyksissä tuhansien hehtaarien alueella jo viisi vuotta. Kyse on miljoonien eurojen arvoisesta omaisuudesta, jota omistajat – 1 600 paikallista – eivät voi hyödyntää.
Vastaavanlaisessa ahdingossa ovat olleet myös muun muassa Värriön yhteismetsän 350 osakasta, joista valtaosa on sallalaisia. Hekään eivät ole voineet hakata metsiään, vaikkei niitä ole suojeltu.
Hämmästyttävintä asiassa on ollut se, ettei mikään taho tai laki ole estänyt ympäristöjärjestöjen harmaalla suojelualueella operointia. Ne ovat kyenneet taitavilla sertifikaattiliikkeillään ja painostustoimillaan sanelemaan suojeltavaksi sopivan metsän tuntomerkit ja "ottamaan haltuunsa" valtavan alan toisten omistamaa metsää maksamatta siitä kenellekään euroakaan.
Pattitilanteeseen ei ole löydetty ratkaisua. Nyt sellainen on tarjolla.
Vielä ei tosin tiedetä sitä, millaisen korvauksen yksityiset metsänomistajat ovat saamassa pakkosuojeluun ohjattavista metsistään, eikä sitä, kunnioittavatko luontokiistoista elävät ympäristöjärjestöt tulevia kriteerejä vai jatkavatko ne lappilaisten metsätilallisten käyttämistä suojelukiristyksensä välikappaleena.
Inari on Suomen suurin kunta, jonka pinta-alasta reilut 70 prosenttia on suojeltu. Tämä ei ole riittänyt GP:lle, joka on kampanjoinut alueen "ikimetsien" suojelun puolesta jo kymmeniä vuosia. GP painottaa sitä, että sen vanhoiksi määrittelemien metsien suojelu on myös metsänomistajien etu – he saisivat suojelusta moninkertaiset tulot puun myymiseen verrattuna. Voisi kuvitella, ettei paikallisilla ole mitään tällaisia tuloja vastaan. Epäselväksi on jäänyt tosin se, mistä tupla- tai triplatulot tulisivat. Jos valtio ei suostu maksajaksi, suostuuko GP?