
Lapin poliittinen kartta muuttui sunnuntaiyönä vihreästä sinivihreäksi. Poliittiset mannerlaatat liikahtivat, kun kaksi Lapin vanhaa valtapuoluetta menettivät yhdessä yössä asemansa.
Keskusta ei ole enää Lapin suurin puolue, ja vasemmistoliitto menetti ainoan kansanedustajansa. Perussuomalaiset nousivat ykköspuolueeksi kuudessa vaalipiirissä, myös Lapissa selvällä kahden prosenttiyksikön keulalla keskustaan.
Keskusta on suurin puolue Lapissa enää 13 kunnassa, perussuomalaiset kuudessa ja sdp kahdessa kunnassa. Vaikka keskustan vihreää väriä on vielä kartalla enemmän, väkeä noilla alueilla asuu vähemmän.
Keskustan kannatus tuntuu vähenevän yhtä nopeasti kuin väki sen vankimmassa kannatuskunnissa vanhenee ja vähenee.
Vankinta keskustan kannatus on Posiolla (47,3%). Siellä on Lapin kunnista vanhin väestö, mediaani-ikä on 61 vuotta.
Erityisen vahvaa keskustan kannatus on yhä Tornionlaaksossa ja Itä-Lapissa – molemmat nopeasti ikääntyviä ja väestöään menettäviä alueita.
Perussuomalaiset sen sijaan keräsivät suurimman kannatuksensa Lapin kasvukunnista – Rovaniemeltä (26,1 %), Inarista (27,9 %) ja Kittilästä (25,6 %).
Keminmaassa (31,5 %), joka on Kemissä ja Torniossa työssä käyvän vauraamman väen ja lapsiperheiden asuinkunta, perussuomalaiset olivat kaikkein suosituimpia koko Lapissa.
Perussuomalaisille voi siis jatkossakin ennustaa menestystä Lapissa. Suomessa puolueuskollisuus on suurta, vaikka toki vähenemään päin. Kun on kerran perinteisen puolueen sijaan äänestänyt populistipuoluetta, toinen kerta voi olla henkisesti helpompi rasti.
Kemissä suurin puolue näissä vaaleissa on niukasti sdp, mutta vain vajaan prosentin kaulalla perussuomalaisiin. Kaupungin vanha valtapuolue vasemmistoliitto on kolmonen, ja sen kannatus romahti 8,2 prosenttiyksikköä.
Toinen demarikunta on Utsjoki, jossa Mikkel Näkkäläjärven suosio nosti puolueen kunnan ykköseksi. Lapin ainoassa saamelaisenemmistöisessä kunnassa keskusta koki peräti 12 prosenttiyksikön tappion. Vielä enemmän se sai selkäänsä Enontekiöllä, peräti 15,6 prosenttiyksikköä.
Vasemmistoliitto suorastaan romahti entisen kansanedustaja Markus Mustajärven kotikunnassa Savukoskella, jossa kannatus putosi peräti 19,6 prosenttiyksikköä.
Voi olla, että keskusta ja vasemmistoliitto eivät enää koskaan palaa Lapissa samanlaiseen valta-asemaan kuin ennen. Lapin poliittinen kartta on alkanut muistuttaa yhä enemmän koko maan karttaa.
Vieläkin kokoomuksen kannatus on Lapissa liki 10 prosenttiyksikköä pienempi kuin koko maassa, vastaavasti keskustan kannatus on yli 13 prosenttiyksikköä suurempi kuin koko maassa.
Tuleva hallitusratkaisu voi muuttaa seuraavien eduskuntavaalien asetelmat taas kerran päälaelleen myös Lapissa. Jos perussuomalaiset menevät hallitukseen, joka tekee voimakkaita leikkauksia ihmisten perusturvaan ja sosiaalietuuksiin, voi Lapin poliittinen kartta olla aivan eri värinen seuraavien vaalien jälkeen.