On taas se aika vuodesta kun ihminen haluaa muuttua paremmaksi versioksi itsestään. Ajatuksena se on toki erinomainen. Joskin Siperia on myös erinomainen opettaja. Ikiaikainen tarve muutokseen on perin ymmärrettävä, sillä olemme toisinaan ahneita, laiskoja ja huonoja, ja aivan erityisesti olemme sitä tammikuussa.
Kuntosalit täyttyvät. Ravintolat tyhjenevät. Kaapista löytyneet liköörit lorisevat viemäreihin. Jotkut aloittavat jauhokuureja laihtuakseen, ihmisiä katoaa somesta. Kuntonyrkkeilyhanskat loppuvat koko maasta. Alistunut ja jo valmiiksi luovuttaneen näköinen hiihtosetin ostaja lienee tuttu näky kaikissa maan urheiluliikkeissä.
Tottumus on kuitenkin ihmisen toinen luonto, ja erilaiset pinttyneet riippuvuudet laittavat tahdonvoiman lujille. Ollako vai eikö olla? Aivot käyvät öisin kireitä kehityskeskusteluita.
Toisille homma sopii paremmin, sillä he oikein syttyvät kun saavat rääkätä itseään. Toiset sen sijaan ovat mielellään hengessä mukana, tsemppaavat iloisesti ja kannustavasti, mutta elävät itse kuin Ellun kanat.
Viimein kaikki korttitalot sortuvat. Rehellisyys itseä kohtaan saapuu pirttiin huomaamatta kuin pölyhiukkasten tanssi kevään valossa. Peilistä katsoo jälleen laiska, kipeä, makeanperso ja kaikin puolin mahdoton tyyppi. Usein se päivä on maanantai.
Uuteen vuoteen liittyvissä lupauksissa on kuitenkin se hyvä puoli, että jotkut näyttävät todella saavan niistä kipinän ja onnistuvan tavoitteissaan. Olen seurannut ihaillen monia taiteilijoita, jotka ovat yksinkertaisesti lopettaneet alkoholin käytön. He ovat todenneet, etteivät he tarvitse sitä enää mihinkään. Myönnän kadehtineeni heidän selkärankaansa. Avainasia on ollut heille simppeli ajatus – päivä kerrallaan.
Nyt pääsen kertomaan ikään kuin ohimennen omasta uudenvuodenlupauksestani. Tulin itse laittaneeksi korkin kiinni kokonaan jo viime heinäkuussa. Siitä on nyt puoli vuotta, kun eräänä helteisenä lauantaina nautin ravintola Pistossa toistaiseksi viimeisen tuoppini. Siitä lähtien olen nukkunut paremmin, verenpaine on laskenut, olo on skarppi, eikä jatkuva aaltoileva epätoivo enää vaivaa. Mikä kaikkein hienointa, pystyn harrastamaan paljon enemmän liikuntaa.
Avainoivallus itselleni on ollut se, että minä taidan rakastaa nykyään aamuja enemmän kuin iltoja. Aamuja jolloin aivot toimivat kirkkaasti ja peilistä katsoo toisinaan ihan hymyilevä mies. Aion jatkaa tällä linjalla vuotta 2024 eteenpäin. Yksi päivä, aamu ja hetki kerrallaan.