Yläasteiässä lähetin maan tunnetuimpaan eräaviisiin valokuvan, missä poseerasin ase kädessä isäni ja yhteisen, kieltämättä runsaan puoleisen sorsasaaliimme kanssa. Ilokseni lehti julkaisi lahtiotokseni.
Ilo muuttui häpeäksi, kun lehden mielipidepalsta täyttyi paheksuvasta palautteesta. Niissä kyseltiin paitsi nuoren metsästäjän ja tämän isän myös lehden jahtimoraalin perään.
Noloa oloani syvensi lehden päätoimittaja – maamme tuolloisen ylijahtipäällikön Urho Kekkosen vanha metsästystoveri – joka yhtyi kritiikkiin selitellen tapahtunutta erehdyksenä, joka ei toistuisi.
Onnekseni tuolloin elettiin netitöntä 1970-lukua, jolloin älykännykkä ja some olivat vielä pelkkä pilke bittiavaruuskeksijän isän silmäkulmassa. Toisin ovat asiat nyt, kuten eduskunnan eräkerhossakin vihdoin ymmärretään.
Parlamentaarista eräkerhoa riepoteltiin jahtikauden alkupuolella somessa kuin brittikettua lordikoirien hampaissa sen jälkeen, kun yksi kerholaisista erehtyi julkaisemaan Facebookissa kuvan onnistuneesta jahtireissusta Kuhmon karhumaille.
Otoksen etualalla makasi ammuttu erauspoika takanaan parikymmenpäinen metsästäjäryhmä, jota somen kommentaattorit kuvailivat muun muassa säälittävästi virnuilevaksi, syntymäsadistiseksi pikkunallen murhaajaporukaksi, joka ansaitsisi tylpän kuulan kalloonsa joka iikka.
Eniten some-kommentaattoreita tuntui häiritsevän karhun pienehkön koon lisäksi sen pyytäjien suuri määrä ja joukosta tihkuva jahtionni. Selitykset saaliin laillisuudesta, kannanhoidollisen metsästyksen tärkeydestä, ampumatilanteen armollisuudesta ja luonnon tervehdyttävästä vaikutuksesta ohitettiin nuotiokärvennys- ja muita kidutusuhkauksia jaellen, kuten some-ajassa on tapana.
Yhä useampi metsästäjä välttää jahti- ja varsinkin saaliskuvien jakamista somessa, eikä ihme. Todennäköisyys sille, että saalistaja päätyy verenhimoisen verkkokansan saalistettavaksi, saaliiksi ja nyljettäväksi, on suuri.
Kaukana takana päin alkaa olla aika, jolloin Suomi söi metsästä. Tämän päivän lihansyöjä etsii ruokansa kaupan hyllyltä, eikä halua nähdä tai edes kuvitella syötäväänsä lahti-, raato-, suolistus-, roikotus-, nylky- tai paloitteluvaiheessa.
Tässä ajassa vapaa broileri päätyy filerasiaansa ilman kuolemaa kuin vapahtaja taivaaseen reilut 2 000 vuotta sitten. Samoin tekee poro, possu, lehmä, hevonen, lammas, kalkkuna ja mikä tahansa muu elintarvikkeeksi kelpaava eläin tai elävä, joilla kaikilla on sielu, tunteet ja yleensä myös suuret, kauniit silmät.
Itsepetos etsii vertaistaan, eikä tilannetta näytä korjaavan edes se, että jatkuvasti kasvava joukko urbaanisuomalaisia kertoo halustaan palata luonnon helmaan ja unelmastaan olla sen kanssa yhtä.
Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.