Olen antanut yhteiskunnalle työpanokseni auton rattia vääntämällä, nyt olen eläkkeellä. Pääsääntöisesti ajoin kuorma-autoa, mutta viimeiset reilu 20 vuotta meni taksin ratin takana Lapin maanteitä.
Muistan tunteen, kun joskus ajoin kellon kanssa kilpaa, jotta ehdin perille sovittuun aikaan. Eiköhän vain joku ollutkin päättänyt lähteä pyöräilemään maantielle, jossa hädin tuskin on tilaa autoille.
Kun lähestyy pyöräilijää, joka on samalla kaistalla hiki otsalla veivaamassa polkimia sen kun ehtii kulkematta lujempaa kuin 25 kilometriä tunnissa samalla kun vastaan tulee muuta liikennettä, siinä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kiireesti jarrutella vauhtia pois sen minkä ehtii samalla toivoen, että kukaan ei vahingoittuisi tilanteessa.
Nykyisin olen vaihtanut auton ratin pyörän sarviin ja poljen kuntoilumielessä pitkin teitä. Nyt tiedän miltä tuntuu pyöräilijästä, kun takana tuleva auto yrittää jarrut kirskuen hiljentää vauhtiaan. Siinä hetkessä en voi muuta sanoa kuin että anteeksi, olen pahoillani.
Tieinsinööreiltä löytyisi varmasti jokin turvallisuutta parantava ratkaisu kyseiseen ongelmaan. Yksi edullisimmista voisi olla se, että laitetaan tielle pinnoitetta 30–40 senttiä leveämmin. Tuolloin reuna viiva mukaan lukien pientareelle jäisi 40–50 senttiä turvatilaa, jonne pyöräilijä voi sujahtaa pyörineen turvaan ainakin silloin, kun kohdalle sattuvat autot kohtaavat toisensa.
Pientareella yleensä on tilaa ja murskakin jo valmiina, vain päällyste puuttuu. Normipyörällä kyseistä tilaa ilman pinnoitusta ei voi käyttää, sillä renkaan upotessa murskan sisään pyöräilijä pääsee ilmaiselle mutta lyhyelle lennolle. Kun olet laskeutunut lennolta ja jos pää on vielä entisellä paikallaan ja vieläpä oikein päin ja jos edes toinen käsi toimii, voikin sitten alkaa renkaan paikkauspuuhiin.
Tänä kesänä alkaa tien kunnostus Raanujärven tiellä. Voisiko siitä koemielessä tehdä turvallisen maaseututien kevyelle liikenteelle ja sujuvan autoille?