Onhan mielikuvituksella vielä sijaa lasten maailmassa? Minulla on edelleen valtavan hyvä mielikuvitus, näin oli jo lapsena. Ihminen, jolla on mielikuvittelun kykyä, on myös ratkaisukeskeinen ihminen. Kun hyvää mielikuvitusta kantaa lapsuudesta aikuisuuteen, huomaa sen rakentavan aikuisten maailmassa polkuja mahdottomienkin asioiden välille.
Lasten maailmassa mielikuvitusta tarvitaan leikkiin. Kun olin ala-asteikäinen lapsi 1990-luvulla, leikimme lähistön muiden lasten kanssa etsivätoimistoa. Ojissa horsmien seassa kyykistellen kirjailimme vihkosiin mielestämme epäilyttävien autojen rekkareita. Etsivätoimiston salainen päämaja saattoi olla milloin läheisen peltopalstan puumajassa, milloin ystäväni kotitalon pannuhuoneessa. Mielikuvitus laukkasi, kun loimme tarinoita näiden kaahailevien autojen ympärille – koimme elävämme suurta seikkailua.
Yhdistän hyvän mielikuvituksen myös luovuuteen. Luova sain vastikään olla, kun lapseni etuhammas irtosi. Käärimme hampaan vessapaperiin ja laitoimme vessan hyllylle odottelemaan iltaa, että sen voisi sujauttaa tyynyn alle hammaskeijua varten. Erinäisten vaiheiden myötä hammas olikin lähtenyt vessanpöntön kautta viemäriverkostoon. Onneksi hammaskeiju oli hövelillä tuulella ja toi muutaman kolikon tyynyn alle, luettuaan sieltä löytäneensä kirjeen kömmähdyksestämme.
Lapset tarvitsevat mielikuvituksen tuomaa taikaa elämäänsä. Meidän aikuisten ei kannata tuottaa heti pettymystä ja tuoda elämän realiteetteja keskusteluun.
Minun lapseni haluaa olla isona presidentti. Eikä siinä kaikki, myös opettaja sekä poliisi, välillä myös jokin lukuisista supersankareista. Minun tehtäväni on kannustaa ja tukea tätä. Ei kannata lannistaa lasta heti ja mainita sitä, kuinka paljon oikeasti nuo jutut vaativat töitä ja ponnisteluja. Ensimmäisenä koulupäivänä koko tutkinto voi kuulostaa vielä yhtä kaukaiselta kuin työelämään astuessa eläkkeelle jäänti, silti matka ja päämäärä on tavoittelemisen arvoinen.
Arkeamme värittivät vasta joulupukki ja tontut, hammaskeijun visiitin jälkeen vuoden kierrossa seuraavaksi on pääsiäispupun aika. Jouluna ihmettelimme porukalla, minne ihmeeseen pukin tuomat lahjoista tyhjätyt lahjasäkit yhtäkkiä katosivat.
Onneksi lapsi itse vastasi siihen, ”se on varmaan sitä joulun taikaa”, sillä se kuitattiin. Tällaisesta lapsenomaisesta halusta uskoa taikaan on lyhyt matka toiveikkuuteen, ja siihen, että saa uskoa asioiden kääntyvän parhain päin.
Ihminen tarvitsee elämässään asioita, mihin uskoa. Siitä uskosta voi muotoutua tavoite, jonka puolesta tehdä töitä ja saavuttaa kaikenkokoisia asioita.
Unelmatkin ovat taikaa aluksi, ne vetävät ihmistä puoleensa, saavat uskomaan asioihin ja toimimaan niiden eteen.