Torniossa ja Kemijärvellä paloi maastoa maanantai-iltapäivällä.
Kemijärvellä Hietaniemenkadulla paloi noin 25 neliömetrin kokoinen alue. Paikalta oli nähty poistuvan nuorisoa, ja palon epäillään saaneen alkunsa tahallisesti.
Kaksi pelastuslaitoksen yksikköä sammuttamassa palon. Myös poliisi oli tehtävällä mukana.
Tornion Marosentiellä oli karannut tuli savustamisen yhteydessä ympäröivään maastoon noin aarin kokoiselle alueelle.