Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Striimi he­rät­tää kaipuun

Rovaniem

Kirjiottaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kirjiottaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kuva: Jussi Leinonen

Livestriimi tai suomeksi sanottuna suora lähetys tarjoaa katkeransuloisen korvikkeen elävän musiikin ystävälle. Toki se tarjoaa elämyksiä omalla tavallaan, mutta samalla oikealle keikalle iskee entistä pahempi ikävä.

Uudenlaisiakin kokemisen tapoja striimaus voi tarjota. Viime lauantaina ehdin kurkistella saunan jäähyllä kännykän ruudulta pari biisiä Jaakko Laitisen & Väärän rahan Mondelta lähetettyä keikkaa. Toimihan se tavallaan niinkin. Olipa joku tiettävästi seurannut kyseistä keikkaa Prismassa ostostenteon ohessakin.

Kriisitilanteessa poikkeusjärjestelyt kestää ja ihminen sopeutuu. Elämänpiirin rajaaminen perusasioiden äärelle kävi omalla kohdallani yllättävän kivuttomasti.

Mutta kun aikaa kuluu, huomaa että rajoitusten ulkopuolelle on jäänyt osia itsestä. Ja niitä alkaa vähitellen tulla ikävä.

"Mutta kun aikaa kuluu, huomaa että rajoitusten ulkopuolelle on jäänyt osia itsestä. Ja niitä alkaa vähitellen tulla ikävä."

Kulttuurin äärellä oleminen ihan oikeasti ja livenä on niistä yksi. Samaten huomaan, että sosiaaliset suhteet ovat muuttuneet täsmällisiksi ennalta sovituiksi tapaamisiksi stabiilin joukon kanssa, ja vastaavasti satunnaiset kohtaamiset tuttujen, puolituttujen tai peräti tuntemattomien kanssa ovat jääneet vähemmälle.

Lomareissut tai viikonloput suurkaupungeissa ovat olleet täystauolla, silläpä kukapa vastuullinen ihminen nyt ihmismassojen keskelle täkäläisestä väljyydestä ehdoin tahdoin tunkisi.

Viime aikoina olen huomannut, että sellaistakin asia, kuin anonyyminä ihmisten keskellä olemista voi kaivata – omanlaisensa ihmisenä olemiseen kuuluva sosiaalisuuden alalajinsa sekin.

Kesän ja syksyn aikana ehdin käydä vain jokusessa konsertissa ja yhdessä tanssiteatteriesityksessä ennen kuin koronatilanne taas paheni. Rovaniemellähän kuluneen vuoden tilanne on ollut poikkeuksellisen hyvä, kun teatteri- ja musiikkitarjontaa on ylipäätään ollut livenä saatavilla.

Satunnaisen yleisön edustajan tuntema kaipuu livemusiikin ja muun kulttuurin äärelle on toki mitätöntä alan toimijoihin verrattuna. Kun oma elinkeino on jokseenkin kielletty yli vuoden ajaksi, alkaa monella esittävällä taiteilijalla usko rakoilla. Asiaa ei auta se, että yhteiskunnan toimet tavallisen palkansaajan turvaverkkojen ulkopuolella töitään tekevien kulttuuritoimijoiden tukemiseksi ovat jääneet riittämättömiksi.