Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Meitä oli Ou­nas­vaa­ral­la jou­lu­aat­to­na monta – jokin on muut­tu­nut vuoden aikana

Leena Talvensaari on Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja.
Leena Talvensaari on Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja.
Kuva: Jussi Leinonen

Jo muutamana jouluaattona olen käynyt hakemassa joulumieltä Ounasvaaralta. Olen suunnannut vaaralle joulurauhan julistuksen jälkeen ja tallustellut siellä yksin omien ajatusteni kanssa. Metsän hiljaisuus ja lumisten puiden kauneus ovat hoitaneet sielua, johon aina jouluisin hiukan sattuu, vaikka elämässä olisi kaikki ihan hyvin.

Reittini kulkee Jätkänkynttilä-sillalta näköalatornille ja sieltä vielä Juhannuskalliolle Ounasvaaran joulutähteä ihailemaan.

Tähden luona liikutun aina ajatellessani, minkälaisissa oloissa ensimmäinen joulutähti pystytettiin ja valaistiin vuonna 1948. Silloin oli pula kaikesta, sähköstäkin, mutta siitä huolimatta Rovaniemellä haluttiin rakentaa jotain, joka tuottaa iloa ihmisille.

Kolme joulua sitten pääsin näköalatornin laavulla taianomaiseen tunnelmaan, kun joku oli tehnyt sinne nuotion melkein kuin minua varten. Tonttuko? Niin ainakin annoin itseni ajatella, kun osuin valmiille tulille eikä muita ihmisiä näkynyt missään.

Myöskään toissa jouluna laavulla ei ollut ihmisiä, mutta jälleen nuotiopaikalla paloi tuli. Nyt se tosin oli jo hiipumassa, mutta sain sen leiskumaan, kun lisäsin varovasti puita.

Tällä kertaa tulen ääreen saapui toinenkin yksinäinen kulkija. Myös hän kertoi käyvänsä Ounasvaaralla aina jouluaattona ja tuovansa mukanaan syötävää linnuille. Sen enempää emme juuri jutelleet, vaan istuimme hiljaa tulta tuijotellen.

"Liikkeellä oli retkeilijöitä eväsreppuineen, perheitä pienten lasten kanssa, koiranulkoiluttajia ja sauvakävelijöitä. Yksi jos toinenkin istahti näköalatornin laavulle nuotion ääreen."

Tänä jouluaattona Oukulla oli kulkijoita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Liikkeellä oli retkeilijöitä eväsreppuineen, perheitä pienten lasten kanssa, koiranulkoiluttajia ja sauvakävelijöitä. Yksi jos toinenkin istahti näköalatornin laavulle nuotion ääreen.

Mietin, mikä oli saanut ihmiset liikkeelle juuri tänä jouluna. Ehkä oli uuden talvikävelyreitin ansiota, että entistä useampi oli  löytänyt Ounasvaaran ja huomannut, kuinka hienoa siellä on kuljeskella myös talvella? Tai ehkä nyt etsiydyttiin ulos, kun jouluperinteet oli muutenkin jouduttu laittamaan uusiksi koronan takia?

Ihan pienen hetken minua ärsytti se, ettei vaaralla ollutkaan yhtä hiljaista kuin aiempina jouluina. Tajusin typeryyteni nopeasti. Sehän on vain hienoa, että entistä useampi meistä osaa hakeutua luontoon rauhoittumista ja virkistäytymistä kaivatessaan.

Ehkä tässä on yksi koronavuoden myönteisistä seurauksista: suomalaisten luontosuhde on entisestään tiivistynyt. Tästä kertovat esimerkiksi kansallispuistojen kävijämäärät, mutta myös kesäkuussa tehty kysely, jonka mukaan etenkin nuoret liikkuvat nyt luonnossa aiempaa enemmän.

Onneksi meillä on luonto. Se hoitaa meitä koronan kiusaamia myös ensi vuonna. Toivotan kaikille valoisaa vuotta 2021 ja rauhoittavia kokemuksia luonnossa!