Päivittyvä lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le Lapissa

Päivittyvä koronaseuranta: Pal­ve­lu­ta­lo Näs­män­kiep­piin vie­rai­lu­kiel­to, Kit­ti­län Koi­vu­ko­dis­sa neljä uutta tar­tun­taa

Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Jos au­toi­lua ha­lu­taan vä­hen­tää, tar­vi­taan toi­mi­via pyö­rä­tei­tä

Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kuva: Jussi Pohjavirta

Viime päivinä mieleeni on tullut kokemus vuosikymmenten takaa. Olin käymässä Helsingissä ja Mannerheimintiellä liikennevaloissa seisoessani asetuin vahingossa seisomaan pyörätien puolelle. Paikallinen kaverini nykäisi minut kiireesti kävelijöiden puolelle. Maalaisena en ymmärtänyt, ettei siinä sovi tien tukkeena seisoskella.

Miksi tämä hetki on palannut mieleeni viime päivien aikana? Aurinko paistaa, ja pyöräilykausi parhaimmillaan.

Olen kai tyyppillinen suomalainen pyöräilijä, joka on oppinut taidon lapsena ja liikennesäännöt vasta myöhemmin autokoulussa. Myöhemmin kesä Helsingissä opetti käytännön tasolla, että pyöräilijän paikka on pyörätiellä. Jos autojen sekaan ei uskalla, ei jalkakäytävälle ole asiaa. Paras arkireitti ei olekaan välttämättä se lyhin, vaan se pyörätiet maksimoiva. Vastaavasti suurkaupungin sykkeessä kävelijät pysyvät omalla puolellaan kevyen liikenteen väylää, koirista puhumattakaan.

Siellä missä ihmisiä on enemmän, korostuu liikennesääntöjen ja sujuvuuden merkitys, jotta kolareilta ja kaaokselta vältytään. Maaseudulla ja pikkukaupungissa liikennemäärät ovat vähäisempiä, ja soveltaminen yleisempää – ainakin pyöräilyssä. Rovaniemelläkin kaikki kevyt liikenne kulkee yleensä yhtä ja samaa väylää. Varmaankin siksi Rovakadun jaetulla kevyen liikenteen väylälläkin kuljeskellaan kuka missäkin.

Hiilidioksidipäästöjä tulee leikata ja tavoitteeseen on sitoutunut niin EU, Suomi kuin Rovaniemi. Autoilun vähentäminen on tunnetusti yksi keino matkalla tähän.

Jotta pyöräilystä tulee aito vaihtoehto arkiautoilulle, tulee sen olla sujuvaa, jopa houkuttelevaa.

Kevättalvella törmäsin ranskalaislehden Oulussa tekemään videoreportaasiin, jossa kuvattiin pohjolan eksoottista pyöräilykaupunkia. Pienetkin koululaiset kulkevat pyörämatkat itsenäisesti ja turvallisesti, ja kiitos sujuvan talvikunnossapidon, pyöräily sujuu myös talvella.

Oulussa töitä pyöräilyolosuhteiden eteen on tehty jo vuosikymmeniä, näkyvin tuloksin. Asuinalueille lyhin reitti on usein pyörätie.

Toivottavasti Rovaniemelläkin kevyen liikenteen ja pyöräilyn väylät ovat jo mukana kaupunkisuunnittelussa siinä missä autotietkin, eivätkä vain jälkeenpäin kokoon kursittavana tilkkutäkkinä.

Sähköpyörien yleistyessä Rovaniemelle tyypilliset vaaranrinteetkään eivät enää vauhtia hidasta, jos puitteet ja kunnossapito vain pelaavat.

Parannettavaa taitaa olla vielä paikallisessa asenneilmapiirissäkin. Kun somekommentointia seuraa, tuntuu ettei Rovaniemellä pyörällä saisi ajaa missään, ainakaan kävelyvauhtia kovempaa. Kevyen liikenteen väylällä on häiriöksi koiranulkoiluttajille, autotien reunassa autoilijoille. Kun pyöräilijä erehtyy rikkomaan risteyssääntöä, riittää kärkkäitä kommentteja ruuhkaksi asti.

Kokemukseni mukaan väistämissäännöt eivät kuitenkaan ole hallussa kaikilla autoilijoillakaan. Joitakin kuskeja suojatietä ylittävä pyöräilijä näyttää jopa provosoivan painamaan kaasua jarrun sijaan.

Pyöräilijän asema liikenteessä on kieltämättä erikoinen. Kaikilla käyttäjäryhmillä tarpeet ovat omanlaisensa, mutta perinteisesti pyörien paikka on joko kävelijöiden tai autojen seassa. Ymmärtääkseni tieliikennelain uudistukset tähtäävätkin tältä osin tilanteen kohentamiseen.

Ideaalia olisi, että pyöräilijöille olisi omat väylänsä, joilla voisi ajaa turvallisesti ja muuta liikennettä häiritsemättä. Niin kauan kun näin ei ole, tarvitaan sujuvaa yhteispeliä niin jalan kuin pyörien päällä liikkuvien kesken: liikennesääntöjen lisäksi myös kaupunkielämään kuuluvaa muiden ihmisten huomioon ottamista.