Jalkapallo: "Oli hienoa huo­ma­ta, että seu­ral­la on kova luotto osaa­mi­see­ni", ku­vai­lee ro­va­nie­me­läis­jal­ka­pal­loi­li­ja Vilma Koi­vis­to siir­toaan yhteen Ruotsin huip­pu­jouk­kueis­ta

Pääkirjoitus: Gal­lu­pit voivat mennä uusiksi

äänestä: Mikä on vuoden 2023 sy­käh­dyt­tä­vin lap­pi­lai­nen ur­hei­lu­ta­pah­tu­ma? Äänestä suo­sik­kia­si ja osal­lis­tu ar­von­taan

Mainos: Lapin Kansa Digi 13,90 €/kk – tilaa tästä

Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Hil­la­hee­pe­riä hel­pot­taa jänkä, ei mar­ja­saa­lis

Mari Molkoselkä on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Mari Molkoselkä on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.

Kehossa polttelee, on oikein levoton olo. Työpäivänä ei malttaisi olla paikallaan. Ajatus juoksee. Missä on sanko? Olihan 112-sovellus asennettuna puhelimeen? Olikohan niitä pakasterasioita?

Kotona pakkaan repun nopeasti, koira hyppää peräkonttiin ja kaveri nousee kyytiin naapurista. Kaupasta haemme hyvät eväät. Ei kun jängälle.

Hillaheeperi eli hillakuume iski tänäkin vuonna. Tämä vuosi ei kuitenkaan ollut marjalle suotuisa, sillä kylmä alkukesä pilasi pölytyksen. Mutta heeperi ei katso marjojen määrää vaan sitä tunnetta, joka jängällä syntyy.

Aavalla suoaukealla katse saa levähtää. Jängällä kasvava käppyräinen mänty ihastuttaa erikoisuudellaan. Miten ihmeessä tuokin täällä kasvaa? Suon toisella puolella kohoava metsä houkuttelee puoleensa, koska kuulemma tänä kesänä kasvaa korpihilloja. Sitä ennen täytyy vain tarpoa tovi.

Suon ylittäminen on tarkkaa puuhaa, jossa mättäältä toiselle astuminen on lähes yhtä rankkaa kuin talvella umpihangessa askellus. Tukevan mättään tunnistaa kasvillisuudesta, mutta aina on hyvä varmistaa, että kantaahan se ihmisen painon.

Samalla, kun katselee tarkasti maahan, huomaa suokasvillisuuden kauneuden. On sammalia ja varpuja sekä tupasvilla ja kihokki. Tuoksuva suopursu, karpalon raakileita ja suokukka. Kokonainen oma maailmansa.

Rovaniemeläistymisessä vaikeinta onkin ollut uusien marjapaikkojen etsiminen.

Tutut hillapaikkani sijaitsevat pohjoisempana. Ne ovat niillä Kittilän kotijängillä, joiden huomaan on aina turvallista mennä. Rovaniemeläistymisessä vaikeinta onkin ollut uusien marjapaikkojen etsiminen. Minne kehtaa mennä ja missä edes on marjoja? Vie vuosia ennen kuin paikoista tulee tuttuja.

Mutta kävipä tänä kesänä tuuri. Katselin kartasta paikkaa, jossa näytti olevan kosteaa metsää ja mukavan mallinen suo. Ajoimme ystäväni kanssa paikalle ja vastassa oli korpihillataivas. Metsässä näkyi saniaisia, vanhoja puita, puroja ja myös karhun jätöksiä. Hillojen lisäksi siellä kasvoi mustikoita. Mesikämmenelle ja meille riitti siellä herkkuja.

En ole missään nimessä ehtinyt tänä kesänä poimimaan paljon marjoja. Joillain reissuilla olen saanut vain suupaloja, toisilla sanko on täyttynyt mustikoista. Ehkä se pahin hillaheeperi on jo leppynyt. Hauskat reissut ovat olleet niin antoisia.

Jokaisella marjareissulla on syytä muistaa pari asiaa. 112-sovellus tulee olla puhelimeen ladattuna, koska sen kautta hätäkeskukseen soittaessa viranomaiset löytävät nopeammin paikalle. Kartta ja kompassi eivät vie repusta paljoa tilaa. Puhelimessa on hyvä olla täysi akku, ja varavirtapankki kannattaa olla matkassa. Eväät ja vesi ovat tärkeitä, ja etenkin eväisiin pitää panostaa, niistä tulee hyvä mieli.