Tammikuinen lauantaiaamu valkenee Kilpisjärvellä kylmänä ja kauniina. Sydäntalven keskellä kaamoksen siniseen hämärään käpertyvä kylä on vielä hiljainen ja uneliaan oloinen, vaikka kello lähentelee yhtätoista aamupäivällä.
Kilpisjärven jäällä erottuu siniseen takkiin sonnustautunut ja suksilla liikkuva hahmo. Hieman lähemmäs mentäessä on helppo havaita myös hahmon perässä keikkuva kirkkaankeltainen ahkio, johon on lastattu kohmeinen lapio, kaira sekä punainen kestokassi.
Hiihtäjä on talviverkoille suuntaava Marika Varpenius, Kilpisjärvellä asuva Luode-lehden päätoimittaja.
– Talvikalastus tuli elämäämme muuton yhteydessä. Käymme puolisoni kanssa järvellä olevalla kahdella verkollamme käytännössä päivittäin, yleensä hiihtämällä tai kävelemällä, Varpenius kertoo posket yli kolmenkymmenen asteen pakkasesta punoittaen.
Muutto pohjoiseen
Palataan hetkeksi muutama vuosi taaksepäin, kevättalveen 2020. Maailmalla jylläävä koronapandemia on sulkenut rajat, hiljentänyt lentoliikenteen ja saanut ihmiset pälyilemään epäluuloisesti toisiaan bakteerien pelossa.
Käsivarren Lapissa kevät etenee kuitenkin tasaiseen tahtiinsa, muusta maailmasta välittämättä. Ottaa vielä aikansa, ennen kuin puolentoista metrin syvyiset lumikinokset alkavat sulaa, mutta jo nyt pitenevät päivät ja soitimella olevien riekkojen tuttu rätkätys antavat lupauksen tulevasta kesästä.
Valkoisen Volkswagen Amarokin jyhkeä keula osoittaa määrätietoisesti kohti pohjoista. Kuskinpenkillä istuva Varpenius seuraa katseellaan keskittyneesti edessään aukeavaa Valtatie 21:tä ja sen takana häämöttävää uutta elämää.
Ajatus muutosta pohjoiseen oli kytenyt Lappeenrannassa asuneiden Varpeniuksen ja hänen puolisonsa Kimmo Karjalaisen mielessä jo pidemmän aikaa. Kuluneiden vuosien aikana kaksilapsinen perhe oli suunnannut lomien ja vapaiden viettoon lähes poikkeuksetta kaupungin ulkopuolelle, lähemmäs luontoa. Useimmiten reissujen määränpää oli kaukana pohjoisessa.
Varpenius kertoo vaeltaneensa noin 25 vuoden ajan ja liikkuneensa siitä ajasta suurimman osan pohjoisessa. Pisin naisen tekemä vaellus on ollut lähes 700 kilometrin mittainen ja kuukauden kestänyt vaellus Kalottireittiä pitkin Kautokeinosta Ritsemiin.
– Parhaimmillaan saatoin viettää Lapissa jopa sata päivää vuodessa. Jossain vaiheessa alkoi tuntua yksinkertaisesti järkevämmältä muuttaa pohjoiseen, Varpenius muistelee.
Muutto Kilpisjärvelle tuli kuitenkin yllätyksenä jopa perheelle itselleen. Pariskunta kertoo puntaroineensa lukuisia eri vaihtoehtoja ja käyneensä katsomassa useampaa kohdetta muun muassa Kuusamossa ja Muoniossa.
Uuden kodin sijainnin minimivaatimuksiksi oli asetettu lentokentän läheisyys, lukio ja se, että kasvukausi mahdollistaisi vähintään porkkanan kasvattamisen.
– Loppujen lopuksi koti päätettiin kuitenkin pistää pystyyn soiselle mäelle Kilpisjärvellä, mistä lähimpään lukioon Hettaan on matkaa 170 km ja lentokentälle Kittilään 270 km. Porkkanankasvatuksestakaan ei tarvitse juuri haaveilla.
Tunturit takapihalla
Tällä hetkellä perheellä on takanaan lähes viisi pohjoisessa asuttua vuotta. Muuttohetkellä teini-iässä olleet lapset ovat varttuneet nuoriksi aikuisiksi, ja perheen esikoinen on lentänyt jo pysyvästi pois kotipesästä.
Varpenius on viihtynyt Kilpisjärvellä erinomaisesti. Pari vuotta sitten valmistuneen kodin isoista ikkunoista avautuu näkymä järvelle, jonka yläpuolella oleva taivas hehkuu haastatteluhetkellä lähes kaikissa kuviteltavissa olevissa pastellisävyissä. Idässä havaittavissa on vielä aavistus aamun sinisestä hetkestä, kaakkoon siirryttäessä vallan ottaa puolestaan voimakkaan vaaleanpunainen väri. Eteläinen taivas hehkuu oranssin ja keltaisen eri sävyissä liekkimeren lailla.
– Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee ja se mitä ei ole, järjestyy aina jotenkin, hän tiivistää ja siemaisee teetä katse järven takana kohoavissa vaaroissa.
Kilpisjärvellä asuminen on muuttanut myös Varpeniuksen käsitettä retkeilystä. Luonnon ääreen päästäkseen ei tarvitse enää odottaa lomaa, vaan Käsivarren henkeäsalpaavat maisemat alkavat kirjaimellisesti kotiovelta.
Varpenius kertoo monien retkien tuntuvan nykyään enemmänkin elämäntavalta kuin vaellukselta. Tunturiin ei tarvitse enää lähteä säällä kuin säällä, ja viikon vaellukselle tarvittavien varusteiden pakkaaminen onnistuu ongelmitta ilman pakkauslistaakin.
– Tuntureiden näkyessä kodin ikkunasta olen myös huomannut, ettei minulla ole enää samanlaista sisäistä poltetta vaeltaa jatkuvasti pitkiä matkoja. Nykyään retket ovat minulle lähinnä päiväreissuja tai maksimissaan viikon mittaisia pyrähdyksiä. Jossain vaiheessa haaveilen kuitenkin toteuttavani taas pidemmän, vähintään kuukauden mittaisen vaelluksen.
Elämänmakuisia tarinoita
Lappeenrannassa asuessaan Varpenius oli työskennellyt vuosien ajan Retki-lehden toimittajana. Mielen uumenissa oli kuitenkin kytenyt jo jonkin aikaa ajatus uudesta, raikkaammasta ja syvällisemmästä näkökulmasta rakkaisiin luontoaiheisiin.
– Kaipasin alan lehtiin enemmän syvällisiä juttuja sekä haastatteluja mielenkiintoisista ihmisistä ja heidän kokemuksistaan. Monien lehtien sisältö tuntui olevan keskenään hyvin samankaltaista. Mielestäni lehtijutuissa pitää olla muukin pointti kuin se, että joku on käynyt vaeltamassa Hetta-Pallaksen ja syönyt pussipastaa kauniissa maisemissa, Varpenius lataa.
Samaan hengenvetoon hän selventää kuitenkin, ettei halua missään nimessä väheksyä legendaarista vaellusreittiä tai sen merkitystä ihmisille.
– Hetta-Pallas on todella hieno reitti ja olen itsekin vaeltanut sen moneen otteeseen. Niitä tarinoita vain kerrotaan jo monessa paikassa. Halusin tehdä jotain muuta, kiinnostavia ja realistisia tarinoita.
Niin, realistisuus. Yksi luonto- ja retkilehdille tyypillinen elementti on Varpeniuksen mukaan ollut se, että retkistä ja tarinoista päätetään tietoisesti kertoa ainoastaan positiiviset puolet.
Toisinaan kirjoittaja on saattanut tehdä talvivaelluksen ja kertoa tekstissään lähinnä ihanista maisemista ja ainutlaatuisista luontoelämyksistä. Tosiasiassa kova pakkanen on kuitenkin tehnyt retkestä odotettua haastavamman ja saanut retkeilijät hytisemään kylmissään koko yön.
– Jokaisella on toki mahdollisuus valita näkökulmansa ja valita itse, mitä palasia kokonaisuudesta jättää kertomatta. Mielestäni sen kertominen, ettei aina ole kivaa ja välillä v*tuttaa, on kuitenkin paljon kiinnostavampaa kuin kiiltokuvamaiset ylistystarinat, joista vähemmän mairittelevat hetket on pyyhitty tietoisesti pois.
– Itsellenikin jää retkistä ihanien auringonlaskujen ja muun hattarasisällön sijaan parhaiten mieleen asiat, jotka joko naurattavat tai ovat vain aivan syvältä, hän jatkaa.
Lopulta, pari vuotta pohjoiseen muuttamisen jälkeen, Varpenius päätti perustaa haluamansa lehden itse. Syntyi uusi, erilainen ja syväluotaava julkaisu, joka poikkeaa täysin alan muista julkaisuista. Syntyi Luode.
Pintakerrosta syvemmälle
Kaupan lehtihyllyllä katse kiinnittyy helposti lehteen, jonka kantta hallitsee valkoisten raamien kehystämä kuva hyisessä meressä kelluvista jäälautoista. Ei lukemaan houkuttelevia otsikoita, ei värien ja fonttien sekamelskaa – vain lehden nimi ja yksi kuva.
Kansilehti tiivistää Luoteen ydinsanoman onnistuneesti: suoraan asiaan, ilman turhanpäiväisiä myyntipuheita tai ostamaan houkuttelevia korulauseita. Ota tai jätä.
Varpeniukselle on ollut alusta asti tärkeää, että lukijat viihtyvät hänen luomansa lehden ääressä. Tavoitteena on, että lehti herättää tunteita ja saa unohtamaan arjen edes pieneksi hetkeksi.
Jokainen voi määritellä Luoteen omalla tavallaan. Yksi näkee siinä luontojulkaisun, toinen retkeilylehden, kolmas vertaa yli satasivuista lehteä kirjaan. Monille kyseessä on myös kaunis sisustusesine, joka jätetään koristamaan olohuonetta tai kirjahyllyä lukemisen jälkeen.
Varpenius ei itsekään tiedä, miten lehtensä tarkalleen ottaen määrittelisi.
– Luode on kaikille luonnossa liikkuville ja luontoa arvostaville ihmisille suunnattu lehti. Minulle on tärkeää, että sisältö on aina hyvää ja ajatonta ja toivon lukijan viihtyvän lehden ja sen tarinoiden ääressä. Kyseessä on täysin omanlaisensa kokonaisuus, joka pitää sisällään vain oikeasti kiinnostavia juttuja.
Lehden tekijäkastiin kuuluu Varpeniuksen itsensä lisäksi useita kirjoittamisen ja kuvaamisen ammattilaisia sekä ulkoilmaelämän taitajia. Innokkaista kirjoittajista ei ole vielä tähän päivään mennessä ollut pulaa.
– Minulle tarjotaan todella laajasti monenlaisia juttuja. Olen kuitenkin tarkka lehden sisällön suhteen, ja kaipaan jokaiseen juttuun syvällisempää näkökulmaa. Esimerkiksi kalareissusta kertovassa jutussa täytyy olla muutakin kuin ne itsestään selvät kerrokset, eli kaunis maisema, rauha ja saaliin määrä, hän sanoo.
– Pinnan alta voi löytyä vaikkapa ymmärrys siitä, millaisen yhteyden toiseen ihmiseen voi luoda sillä, että nökötetään samalla järvellä vierekkäin aivan hiljaa.
Kova työ on kannattanut
Mielekkäältä tuntuvan työn löytäminen ja omannäköisen lehden perustaminen ei ole tapahtunut helposti tai silmänräpäyksessä. Varpenius kertoo laittaneensa Luoteen perustamiseen kiinni kaiken käytettävissään olevan ajan ja rahan.
Instagram-tilillään hän on vitsaillut tyhjentäneensä tilinsä kolmesti. Ensimmäisellä kerralla hän osti auton, toisella puolestaan tontin ja talopaketin Kilpisjärveltä. Kolmannen kerran rahaa tarvittiin lehden perustamisen yhteydessä.
Hyppy tuntemattomaan on kuitenkin kannattanut. Luode on pyörinyt alusta asti omillaan ja Varpenius on saanut siihen liittyen kasapäin positiivista palautetta. Joulukuussa julkaistun lukijakyselyn pohjalta lehti sai lukijoiltaan arvosanaksi 4,7 / 5.
– Minulla oli vahva visio lehdestä ja uskoin alusta alkaen vakaasti siihen, mitä teen. Se on kantanut hedelmää.
Sosiaalisen median voima on ollut Luoteen kohdalla merkittävä. Etenkin alkuvaiheessa kolme kertaa vuodessa ilmestyvä lehti löysi lukijansa pääasiassa Instagramin avulla. Sittemmin moni on löytänyt korumaisen kauniin julkaisun myös kauppojen lehtihyllyiltä. Luode on mahdollista tilata myös joko vuosi- tai kestotilauksena suoraan omaan postilaatikkoon.
– Totta puhuen menekki olisi todennäköisesti paljon nykyistä suurempaa, mikäli vain jaksaisin panostaa siihen. Vihaan myyntiä ja markkinointia, enkä nauti sen tekemisestä ollenkaan. Siihen nähden kaikki on sujunut aika hyvin, Varpenius nauraa.
Ikkunan takana päivän lyhyt, pastellinvärinen hetki on kääntymässä jälleen hämäräksi. On edessä jälleen yksi pitkä ja pimeä, vain taivaalla tuikkivien tähtien valaisema kaamosilta yhdessä Suomen kaukaisimmista kolkista.
Elämä Kilpisjärvellä poikkeaa monin tavoin arjesta missä tahansa muualla, mutta luontolehden toimitukselle sen parempaa paikkaa ei voisi kuvitellakaan. Täällä päivät ovat juuri sellaisia kuin Käsivarren maisemien syleilyssä syntyvä Luode-lehtikin – aitoja, elämänmakuisia ja täysin omanlaisiaan."
