Keskustelevaan muotoon rakennetuista tekoälysovelluksista kuten ChatGPT:stä (LK 11.2.) on puhuttu viime aikoina paljon.
Yksinkertaistettuna kyse on sovelluksista, joilta voit kysyä asioita, pyytää analyysia jostain tietystä asiasta tai vaikkapa koodinpätkää.
Ne kykenevät tuottamaan hämmästyttävän hyvin ihmisen kirjoittamaa tekstiä vastaavaa sisältöä. Niiden kanssa voi käytännössä keskustella.
Tekoälysovelluksia on kehitetty myös kuvien tuottamiseen.
Ennen digitaalisten kuvien ja kuvanmuokkausten luomiseen vaadittiin vähintään materiaalipankki, erinomaiset kuvanmuokkaustaidot ja aikaa.
Nyt sama onnistuu minuuteissa.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
On esitetty muun muassa huolta siitä, että tekoälyn palauttamat tekstipohjaiset vastaukset ovat niin hyviä, että ne mahdollistavat opiskelijoiden huijaamisen koulutehtävissä.
Romahtaako koulujärjestelmä, kun oppilaat pyytävät tekoälyä tekemään esseet puolestaan? Ei romahda.
Hereillä kannattaa silti olla.
Tekstipohjaisten tekoälysovellusten kehittyminen on edennyt hieman vaivihkaa pisteeseen, jossa ne tulevat suuren yleisön tietoon jo aika hyvinä ja valmiina sovelluksina.
Kehittyvä teknologia ja yhteiskunnan viestintätapojen ja -kulttuurin muutos edellyttää kehitystä myös opettajissa ja opetusmetodeissa; aapiskirjastakin on jo siirrytty algoritmiin ainakin ajatuksissa.
Tulevaisuudessa kehityksen voi olettaa vain kiihtyvän.
Microsoft on pumpannut ChatGPT:n takana olevaan Open AI -yritykseen jo miljardeja ja suunnittelee lisää panostuksia haastaakseen Googlen.
Kuka todella uskoo, ettei Google aio vastata tähän haasteeseen?
Mistä kannattaisi sitten olla huolissaan?
Esimerkiksi entistä helpommin tuotetusta ja uskottavammasta dis- ja misinformaatiosta, kuplautumisesta sekä tiedon ymmärryksen ja sen alkuperän häviämisestä.
Jos ja kun tiedon haku siirtyy tekoälyjen koostamaksi ”lopputuotteeksi”, mistä voimme tietää sen alkuperän ja luotettavuuden?
Liian usein luotamme jo nyt pelkkään sosiaalisessa mediassa näkemäämme viestiin.
Tekoäly koulutetaan valtavalla määrällä tietoa. Tähän pystyvät vain jättiyritykset, jotka tuskin ”koulutuspakettejaan” avaavat.
Näin tiedon hallinta keskittyy, jos vielä mahdollista, entistä enemmän muutaman yrityksen haltuun.
En olisi erityisen huolissani koululaisten huijauskavalkadin laajentumisesta.
Olisin huolissani siitä, miten olemme yhteiskuntana ja median kuluttajina valmiita seuraavaan tiedon tuottamisen ja kuluttamisen muutokseen.
Onko medialukutaitomme ajan tasalla?